Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for heinäkuu 2008

HUH hellettä! Edellisviikkojen sateentuhruisina päivinä olen lueskellut Italiaan liittyviä kirjoja. En tiedä mistä moisen lukuimpulssin sain, kenties minulle tuli Italia-ikävä, sillä en ole matkustellut saapasmaassa moniin vuosiin. Nuoruudessani matkustelin Italiassa enemmänkin ja jopa asuin jonkun aikaa, joten uskoakseni tulen olemaan jonkun sortin Italia-fani elämäni loppuun saakka kaikkine kokemuksineni, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta nyt ei puhuta minusta vaan kirjoista.

Antipastoksi lukaisin Carlo Lucarellin todella tummasävyisen dekkarin Almost blue, jossa pääosassa ovat omapäinen naispoliisi (siitä 10 pistettä), hullu sarjamurhaaja ja sokea siviiliavustaja. Bolognaa (jonne kirjan mainostettiin sijoittuvan) se ei kuvaillut monellakaan lauseella mutta hullun sarjamurhaajan maailmasta sai kyllä tarpeekseen vaikka sivuja ei kirjassa liiemmin ollutkaan. Pikkuisen kököt seksikohtaukset olivat ihan turhia. Tämä alkupala jätti vähän tunkkaisen maun suuhun.

Ajattelin nauttia herkullisen primo piatton ja aukaisin Kirsi Pihan Medicien naapurissa. Olen seurannut Kirsi Pihan kirjallisuusblogia ja arvostan hänen suorapuheisuuttaan. Mutta niin monta mielipidettä on Italiasta kuin on Italian kävijöitä, se vain on todettava. Ja tietyin paikoin kirjan tekstillä ja minulla meni sukset ihan ristiin. Ihan erityisesti pitää mainita luku ”CANE FINLANDESE” (suomalainen koira), jossa Suomesta tuotu koirapolo ei osaa räksyttää samaan tahtiin naapurin italialaisen koiran kanssa. Ei siinä mitään, kyllä minä mykän suomalaisen koiran sulatan ja onhan se vähän hassuakin, mutta loput huomiot suomalaisten ja italialaisten vertailussa tässä luvussa (ja muuallakin) saavatkin sitten veren kuohahtamaan ihan italialaisittain.

 

Koko luku on karkeaa yleistämistä! Riippuu tietysti ihmisistä, joita tapaa ja kokemuksista, jotka sattuvat kohdalle, millaisen kuvan suomalainen saa Italiasta ja toisinpäin, mutta ihan varma olen siitä, että se ei tee ihmisestä absoluuttisesti ”sivistynyttä”, että ihmisen talon takapihalla on läjä antiikin aikaisia kiviä. Tunnen sivistyneitä italialaisia ja myös sivistymättömiä italialaisia. Sama pätee suomalaisiin. Ja sitä paitsi vaikka Marchelaisessa pikkukylässä onkin Giacomo Leopardin kotitalo, niin minkään muun maan kirjallisuudesta keskivertoitalialainen ei sitten mitään tiedäkään. Keskustelukulttuuri myös kuulemma puuttuu Suomesta kokonaan, lainaus: ”Meillä ei väitellä, sillä sehän olisi melkein kuin riitelyä. Italiassa kulttuuriin kuuluu puhuminen, väittely ja keskusteleminen. Ovathan nämä pitäneet puheitaan jo Ciceron aikaan.” Kuinka ollakaan, tunnen lähipiiristäni erään italiattaren, joka ei pidä tavastani keskustella ”liian italialaisesti” eli antaa kärkeviä vasta-argumentteja. Joo-joo -ihmisiä tarvitaan joka kulttuurissa.

 



Ihmettelen kovasti, jos Pihan perhettä pidetään Marchelaisnaapurien silmissä ”ihanan maalaisina” vaikka tulevatkin Suomen pääkaupungista – ihanina varmaankin, mutta miksi maalaisina? Eikö sivistykseen kuulu myös sydämen sivistys, koulusivistyksen ja kasvatuksen lisäksi. Eri maiden tavat ovat pakosti erilaisia, ilmastolle ei voi mitään. Lahja on lahja, vaikka se sitten olisi ”lumipallo”. Sitä paitsi kai italialaiset naapurit tietävät Kirsi Pihan urasta Suomessa ja EU:ssa. Jotenkin en jaksa ymmärtää miksi italialainen junttila olisi parempi kuin suomalainen tuppukylä? Ei ihme, että meillä suomalaisilla on huono itsetunto!? Sitä ei voi kiistää kukaan, että italialla on ikiaikainen historiansa!

 

Matkustelu ja asuminen toisessa maassa ja kulttuurissa ovat kaksi eri asiaa. Työskentely vieraassa kulttuurissa vasta erilaista ja opettavaista onkin! Ja kun Italiaan lähtee töihin, niin tämän kirjan onnelaan ei ihan varauksettomasti kannata luottaa.

 

Tulisen ensimmäisen ruokalajin jälkeen nautin vielä lihaisan secondon. Luin Roberto Savianon Gomorra – Mafian valtakunta tietokirjan. No, siinä tarjoiltiinkin sitten ihan erilaista Italian sivistysyhteiskuntaa. Kirja oli todella raskas ja vaikea lukukokemus, ja juuri siksi, että se oli uskottava. Tieto lisää tuskaa. Se, mihin suuntaan suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on menossa, ei monikaan voi varmuudella sanoa, mutta puhtaassa kaaoksessa, anarkiassa ja hyvävelijärjestelmässä, jossa selviää vain alistumalla tai että tuntee oikeat henkilöt, voisikin elo olla huomattavasti hankalampaa rehtiin peliin tottuneelle. Omat ansiot eivät juurikaan riitä, ellei ole oikeita kontakteja.

 

 

Toimittaja-kirjailija Roberto Saviano, joka itse värväytyi Camorran eli Napolin mafian hanttihommiin saadakseen tietää miten ”Systeemi” toimii, on mafian tappolistalla. Kirjan osoittauduttua myyntimenestykseksi Saviano joutui lähtemään Napolista ja hänellä on useita henkivartijoita. Kirja on tyhjentävä selitys erityisesti Camorran toiminnasta niin Italiassa, kuin globaalisti. Lonkerot ulottuvat aina Suomeen asti. Camorralla on näppinsä pelissä niin muoti- ja vaatebisneksessä, teknologiabisneksessä kuin Napolin jäteongelmassakin (huumebisneksestä puhumattakaan). Kuolema on arkipäivää etelä-Italiassa. Elämää arvokkaampaa on taloudellinen voitto. Ikävintä on se, että tavallinen kansa ei elä erillään mafian maailmasta. Mafia omistaa bisnekset, joille ihmiset tekevät töitä. Siksi ei voida sanoa mafian koskettavan vain mafiaperheitä. Tämänkään kirjan lukeminen ei auta ymmärtämään Italian yhteiskuntaa kokonaisuudessaan, ehkä sen ymmärtävät vain italialaiset itse. Siksi heidän täytyy olla ”furbi” se lienee elinehto. (furbo = italialaisittain välkky ja ovela oman edun tavoittelija, lue lisää Pihan kirjasta)

 

Oli suhteellisen helppoa ihannoida Italiaa lähes kritiikittömästi kielen, kulttuurin, musiikin, nähtävyyksien ja ”hyvän näköisten sosiaalisesti lahjakkaiden” nuorten miesten takia parikymppisenä, mutta näillä ikävuosilla ja elämän kokemuksilla mielipide on hieman realistisempi.

 

Edelleen luen mieluusti Italiaa käsitteleviä kirjoja, kaupunkioppaita, matkakirjoja ja ruokakirjoja. Kuuntelen hyvää italialaista musiikkia. Plärään valokuvalbumeita. Matkustankin varmasti joskus Italiaan vielä. Ja dessertiksi voisin mainita omista ”Italia-suosikeistani” vaikkapa Elsa Moranten toisen maailmansodan aikaiseen Roomaan sijoittuvan romaanin La Storian. Elokuvista suosittelen mitä vain Paolo ja Vittorio Tavianin elokuvaa. Kaikesta kirjoittamastani hölynpölystä huolimatta suosittelen myös kaikkia yllämainittuja kirjoja – BUON APPETITO!

 

Mainokset

Read Full Post »

Maria Kalliolla bulimia?

Häistä sen verran että Sex and the City – Sinkkuelämää leffassa sankaritar haluaa vihkimispaikaksi New Yorkin yleisen kirjaston. Kirjaston käyttö ei muutoin ole positiivisesti esillä. Sulhaskandidaatti kyselee lainakirjaa siteeraavalta morsiolta jotenkin niin että oletko sinä viimeinen joka tuota lainaamista harrastaa. Sitaatti on sumea, tarkentakoon ken osaa.

 

Hei mutta lukemiseen! Kaikkien hienojen suunnitelmien jälkeen olen lukenut pari Leena Lehtolaisen dekkaria, Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa ja pisteeksi iin päälle Botswanan iloiset rouvat.

 

Lehtolaisen yhden dekkarin kohdalla sattui hämmästyttävä juttu. Olin vuorenvarma etten ole sitä aiemmin lukenut, mutta kirjan loppupuolella tuli kohtaus jonka OLIN VARMASTI LUKENUT AIEMMIN. Muistin sen yksityiskohtia myöten tarkkaan. Loppuratkaisu oli kuitenkin yllättävä. En käsitä. Tuli epäuskoinen olo. Enkö muista mitä luen. Meneekö tarinat silmistä sisään ja korvista ulos vai onko Lehtolaisen jossain muussa dekkarissa samanlainen kohtaus.

 

Onkohan muuten komisario Maria Kalliolla syömisongelma? Hän runnoo ja tunkee kurkkuunsa sämpylöitä ja jugurttia, ahmii pikaisesti keiton, kulauttaa kahvin tai kamomillateen ja sitten hekumoi pastan ja suklaaleivosten parissa.

Read Full Post »

Häähyöky

Mikäpä olisi mukavampaa – tai rasittavampaa – kuin kesähäät. Meille, jotka harmiksemme – tai helpotukseksemme – emme tänä kesänä ole saaneet kutsua häihin, on kuitenkin tarjolla lohduketta. Nimittäin mainio elokuva Confetti.

Confetti-lehti päätää järjestää kilpailun vuoden erikoisimmista häistä. Huonojen tarjokkaiden joukosta loppusuoralle seuloutuvat musikaali-, tennis- ja naturistihäät. Jo ennennäkemättömien hääehdokkaiden valinta oli hankalaa, mutta yhä hankalammaksi asiat muuttuvat, kun ammattilaisten suunnitelmia sotkevat määräilevät sukulaiset, erikoiset ystävät ja stressin myötä parisuhdeongelmiin ajautuvat hääparit. Lisäongelmia tuovat tiukka budjetti, kilpahenkisyys, laulutaidottomuus, isot sieraimet ja alastomuus.

Debbie Isittin elokuvan laji on harvinaisen hyvin onnistunut mokumentti. Toimittajan häivyttävän haastatteludokumentin muotoon puettu elokuva toimii nauruhermoja kutkuttavasti. Ironia on koko ajan läsnä, mutta se ei ole meuhkaavaa eikä osoittelevaa. Ja jos elokuvan loppu ei miellytä, voi DVD:n lisämateriaaleista katsoa vaihtoehtoisia loppuratkaisuja. Monet brittielokuvista ja TV-sarjoista tutut näyttelijät ( mm. Martin Freeman, Jessica Hynes, Stephen Mangan ja Alison Steadman) sykkivät rooleissaan uskottavaa sympaattisuutta ja ärsyttävyyttä. Jos minun pitäisi nyt järjestää häät, voisin vakavasti harkita hääsuunnittelijakaksikko Heron & Hough’in palkkaamista.

Suosittelen elokuvaa kaikille häitä suunnitteleville, häitä karsastaville ja hääelokuvista pitäville. Ja tietysti Martin Freemanin ihailijoille.

 

 

PS. Verkosta muuten löytyy englantilainen hääsuunnittelusivusto Confetti.

Read Full Post »

Tiesittekö muuten, 

että lihansyöjäeläinten kakkapökäleet ovat usein pitkulaisia ja epäsiistejä
että kasvinsyöjäeläimet ulostavat lähes koko ajan
että vampyyrilepakkojen kakka muistuttaa löysää hilloa
että kakan syöminen on loisille hyödyllistä
että on ammattimaisia kakansyöjiä
että eri sittiäislajeilla on omat suosikkikakkansa
että lihansyöjäeläimet saattavat mussuttaa kasvinsyöjäeläinten kakkaa
että koalaemot tarjoavat lapsilleen kakka-aterioita
että jättiläissaukoilla on perhekohtaisia vessoja
että on kakkaetsiviä
että kakan avulla voidaan tutkia monien eläinten elintapoja
että kakka saattaa olla maapallon hyödyllisin aine?

No en minäkään tiennyt. Mutta nyt tiedän – ja paljon muutakin – kun luin Nicola Daviesin mainion tietokirjan Kakka.

Koproliitti muuten on kivettynyttä ulostetta.

 

Read Full Post »