Kirsi Valastin inspiroima kirjastotäti!

Kirsi Valastin Naisen juoksukirjan inspiroimana, olen suunnitellut tulevaa kestävyysharjoitteluani. Aion 2 vuoden kuluttua olla paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Olen ostanut itselleni juoksupäiväkirjan, tehnyt tavoitteet, kaivanut esille pölyyntyneen askelmittarin sekä sykemittarini käyttöohjeet. Karhut odottavat eteisen matolla ja vanhat verkkarit on kaivettu esille. Olen intoa täynnä! Kiitos pukille inspiroivasta lahjasta, tästä voi todella seurata jotain hyvää.

Nyt odotan – kevättä. Mieheni patistaa minua matolle juoksemaan, kun ei kestä enää jupinoitani loskasta ja liukkaasta kelistä. Itse ajattelin odotellessani lukea Dostojevskin tuotantoa uudelleen. Olen suuri Dostojevski-fani. Pelurit on mieletön sukellus ihmismielen intohimoihin ja addiktioihin. Jos tulevan kevään ja kesän aikana saan hommattua itselleni kunnon juoksuaddiktion, voin huoletta juosta koko ensi talven. Vanhan ruhtinaan rakkaus taas on erinomainen kuvaus piittaamattomuudesta ja oman edun tavoittelusta. Voisin päähenkilöitä mukaellen sukeltaa täysin omaan itseeni ja laiminlyödä perheeni juoksemalla.

Jospa Karamazovia lukiessa kevätkin saapuisi!

Advertisement

Read Full Post »

Hyvä uutinen

Onko tästä uutiseksi? Onko kirjasta uutiseksi? Onko runosta uutiseksi? Ehkä, jos se ajaisi ylinopeutta, olisi kuuminta hottia tai kuninkaallinen, pitäisi tunteikkaat häät tai julistaisi uutta pop-politiikkaa. Ja vielä lyhyemmin, iskevimmin, avoimemmin ja kissankokoisin kirjaimin! Ai miten hyvältä se näyttäisikään keltaisiin lööppeihin puettuna, kaikkien aseman kioskien ovensuussa, ai miten monet sen ostaisivatkaan kotiin lukemiseksi. Koko junavaunu lukemassa samaan aikaan kirjaa ja runoja! Siinä livahtaisi nopeasti kotiasema ohi, jäisi vain matka.

Näin siis voisi näyttäytyä runo ja kirja siirrettynä toisenlaiseen kirjoittamisen teknologiaan, iltapäivälehdistöön. Mitä ajattelisimme kirjallisuudesta, jos sen järjestelmä ja välityskanavat muuttuisivat? Eräänlaista kielen manipulaatiota sekin. Verbaalisten mahdollisuuksien kartoittaminen on sinänsä ihan mukavaa puuhaa. Mutta kauhean kauas ei valkoisesta paperista siltikään pääse, eikä kirjoittamisen prosessista, oli se sitten minkä tahansa välineen tuottama. Tarkoituksena on kuitenkin tuottaa merkkejä valkoiselle paperille.

Mikä se merkki sitten on? Montaako niistä voi ajatella yhtä aikaa? Montako ajatusta mahtuu päähän? Tarvitseeko niitä mahtua kovinkaan montaa? Eikä maailman voisi lopulta kutistaa muutamaan sanaan kuten liike ja liikkumattomuus, paino ja painottomuus, läheisyys ja etäisyys, harmonia ja ristiriita sekä elementtien välille syntyvät jännitteet? Mutta en haluaisi kutistaa maailmaa niin pieneen tilaan, ettei sinne aina mahtuisi yhtä virhettä. Eikö se niin mene? Puu – kuu – suu- tuu – luu, yhdestä painovirheestä syntyy ero ja samalla merkitys.

Virheissä on kokonainen energia! Energiassa kauneus. Ja silmissä mustia täpliä valosta. Ja siitepöly hedelmöittää vahingossa. Vahinko on kaunis. Mutta siitä voi aiheutua oireita. Ja se saattaa olla merkki kauneudesta. Murtuma on kaunis. Ja murtumasta lähtöisin oleva lahoaminen on kaunista, niin kuin epätoivo on. Sen vuoksi uurastaminen on kaunista. Mutta kauneus on ilmaista. Se mikä myy, myy kaikille. Mutta kauneus ei merkitse kenellekään samaa. Ja siksi se on katoavaista. Ja siksi ovat sanat, kieli.

Ja siksi sinun tajuntasi ei koskaan ole omaa omaisuuttasi. Et koskaan pääse pakoon sen tarjoamilta mahdollisuuksilta. Vaikka sohvan ja pullan keskeltä, niin osallistut! Se puhuu sinulle, tuottaa sanoja, kieltäsi. Sinä poistut ennen sitä, jätät vain portin, heijastuspinnan, kirjeen ilman vastaanottajaa.

Read Full Post »

Ristikkoa rustaamaan ja rimssuilemaan!

Tänään on erään kaverini nimipäivä. Sen kunniaksi päätin laatia ristikon. Sen ratkaisemiseksi tarvitaan muutakin kuin tietoa, siis riimittelemään, rustaamaan ja rimssuilemaan! Vastaa alla näkyviin numeroituihin vihjeisiin. Oikeiden vastausten ensimmäisistä kirjaimista muodostuu sana, jota olet aina tarvinnut.

1. Kyseessä on ajankohtaa ilmaiseva sana, liittyy vahvasti taitoon elää nyt-hetkessä, katsoa ulos ikkunasta. Kun huomaat tämä ajankohtaisen ”kasvihuoneilmiön”, ole varovainen, ettei se täytä sisätiloja ja kotiasi ennen kuin lämpimämmillä ilmoilla ”vihreät tulokkaat” siirtyvät ulos ja puutarhoihin.

2. Keksi synonyymi sanalle päällystakki (eli kuuluisalle venäläiselle klassikolle!). Lisävihjeeksi: 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun sijoittuva kuvitteellinen salapoliisihahmo, joka asui osoitteessa Baker Street 221 tai Upper Baker Street, teki siitä kuuluisan.

3. Täydennä lause metaforaksi, niin että se pitää sisällään erityisen yleisessä, siis sen, että jotakin tapahtuu välttämättä kahden ihmisen välillä, vaikka ohitsemme usein kävelee vain kuka tahansa: Nimeni on _______________.

4. Jatka lausetta: Olen kotoisin sieltä missä on sohva ja ____________.
Tämä on perinteinen suomalainen herkkuleivonnainen, niitä on korva-, ompelu, rusina-, laskiais-, pikku-, voisilmä-, tai toisin päin –pitko. Siitä kutsutaan myös vehnäseksi ja nisuksi.

5. Täydennä lause sopivalla sanalla: Minusta tulee _________ naislaskuvarjohyppääjä. Kyseessä on adjektiivi, essiivi-muodossaan.
6. Täydennä lause sopivalla sanalla: _____________ on houkutteleva kuin puistonpenkki väentungoksessa. Kyseessä on eräs kertomisen muoto.
7. Lue nämä lyhyet tunnelmalliset rivit. Millä värillä täydentäisit puuttuvan sanan? Paidassani oli ______________ raitoja/ kulkivat rannan viivan mukaan/ otit helmasta merta ja aaltoja.

8. Tämä on muuten sitten kirjailijan etunimi. Ilman häntä ei olisi Ronjaa, Birkiä, Peppiä, Mioa, Eemeliä, Veljeni Leijonamieltä, Katto-Kassista, Melukylän eikä Saariston lapsia. Huh, ketä meitä siis oikeastaan jäisi jäljelle?

9. Tässä erilaisia liikkumiseen liittyviä kuvauksia:
Puutkin _______________ pelosta, niin pimeää oli.
Alamäki ____________ menoa.
Mummo ___________ torille.
Meren aallot ____________ silmissäni.
Täydennä lauseet sopivilla verbeillä, ne kaikki alkavat samalla alkukirjaimella (avainsanan muodostaaksesi tarvitset vain yhden tällaisen kirjaimen).

10. Kyseessä on vanha sana, joka on merkinnyt päivänsavua eli pölyhiukkasten poudalla aiheuttamaa siniharmaata ilman sameutta. Sanassa on kolme vokaalia ja yksi konsonantti.
11. Täydennä lause sopivalla sanalla: ________________ ratsastaa herasilmällä hevolla, laukkipäällä lampaalla.
12. Tämä on vanha venäläinen klassikko ja myös ruumiinosa!

13. Missä kirjassa kerrottiin saaresta, jossa kaikki elävät onnellisina ja tasa-arvoisina? Sana muodostuu kreikan kielen kahdesta sanasta, jotka suoraan suomeksi käännettyinä ovat ”ei” ja ”paikka”.

14. Täydennä lause sopivalla sanalla: Olen ihan ___________.
Kyseessä on soitin, mutta myös adjektiivi.

 

Read Full Post »

50 ja yli kotimaista lukusuositusta lisämaustein

KIITOS kaikille teille, jotka lähetitte ehdotuksia 50 kotimaiseksi lukusuositukseksi! Nyt en enää malta odotella uusia ehdotuksia, täydennän diktatorisesti listaa kollegan uudella suosikkiromaanilla (Juoksupoika), ystävän lempikirjailijalla (Kähkönen), yhdellä perusklassikolla (Aho), vaikutuksen tehneellä pienoisromaanilla (Rotko) ja kolmella dekkarilla, jolloin saadaan 50 kirjan lista romaaneja ja novelleja täyteen. Runokokoelmat ovat tällä kertaa mukana lisämausteena.

 

Ehdotuksia saa edelleen lähettää, listaa voi täydentää vaikka 100 asti ja ylikin, jos siltä tuntuu. Suosikkikirjahan on mitä suurimmassa määrin henkilökohtainen valinta eikä tällaisilla listoilla onneksi mitään lopullista totuutta kirjallisuuden ”kovasta ytimestä” (mitä se sitten onkaan) koskaan sanota. Listat ovat leikkiä ja lukusuosituksia, pakkoluetettavaa en kannata. Ja tätä listaa saa sitten kehua ja kritikoida aivan vapaasti!

 

Lista on aikamoisen monipuolinen, elävä ja yllättävä. Osallistujien ykkössuosikki on Pirkko Saisio kannoillaan Tove Jansson, Tuomas Kyrö ja Märta Tikkanen. Claes Anderson runoineen ja Hannu Salama Finlandia-sarjoineen rynnivät kärkeen myös. Käsittelin sarjoja yhtenä teoksena silloin kun koko sarja on mainittu. Lista on myös melko tasa-arvoinen: 26 nais- ja 23 mieskirjailijaa, kun ehdotetut runoilijat otetaan huomioon.

Mutta tässä lukijoiden valintoja kirjoiksi, joita he toivoisivat muidenkin lukevan. Kiinnostavia lukulöytöjä kaikille kirjoista innostuneille!

 

 

50  ja yli kotimaista lukusuositusta

1. Juhani Aho: Juha
2. Claes Andersson: Kuvien takana
3. Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
4. Paavo Haavikko: Rauta-aika
5. Kari Hotakainen: Sydänkohtauksia
6. Helvi Hämäläinen: Kadotettu puutarha
7. Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
8. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
9. Tove Jansson: Taikatalvi
10. Eeva Joenpelto: Lohja-sarja (Vetää kaikista ovista, Kuin kekäle kädessä, Sataa suolaista vettä, Eteisiin ja kynnyksille)
11. Tiina Kaila-Inari Krohn: Saari, joka nousi merestä
12. Aino Kallas: Reigin pappi
13. Mikko Karppi: Väinämöisen vyö
14. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
15. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
16. Leena Krohn: Tainaron
17. Mirja Kuivaniemi: Hinta
18. Willy Kyrklund: Polyfemoksen muodonmuutos
19. Tuomas Kyrö: Benjamin Kivi
20. Tuomas Kyrö: Liitto
21. Kähkönen, Sirpa: sarja – Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet 
22. Heidi Köngäs: Vieras mies
23. Jukka Larsson (Saisio): Kiusaaja
24. Joel Lehtonen: Kerran kesällä
25. Väinö Linna: Tuntematon sotilas
26. Miikka Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
27. Sofi Oksanen: Puhdistus
28. Hagar Olsson: Silkkimaalaus
29. L. Onerva: Mirdja
30. Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
31. Outi Pakkanen: Hinnalla millä hyvänsä
32. Juhani Peltonen: Elmo
33. Maria Peura : On rakkautes ääretön
34. Tuula Rotko: Susi ja surupukuinen nainen
35. Markku Rönkkö: Juoksupoika
36. Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies
37. Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa
38. Pirkko Saisio: Elämänmeno
39. Pirkko Saisio: trilogia Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja
40. Hannu Salama: Finlandia-sarja
41. Solveig von Schoultz:  Heijastus ikkunassa
42. Raija Siekkinen: Novellit
43. Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu
44. Aili Somersalo : Mestaritontun seikkailut
45. Eeva Tenhunen: Mustat kalat
46. Mila Teräs: Pimeän taivaan kilta
47. Märta Tikkanen : Miestä ei voi raiskata
48. Märta Tikkanen: Punahilkka
49. Antti Tuuri: Pohjanmaa
50. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
51. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
52. Lauri Viita : Moreeni

 

Lisäksi:

Claes Anderssonin runot laidasta laitaan
Saima Harmaja : Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeideiden valossa
Mirkka Rekola: Runot 1954-1978
Edith Södergran : Elämäni ja kohtaloni, kootut runot
Sirkka Turkka:Runot 1973-2004

Read Full Post »

Minkälainen on sinun Helsinkisi?

Olet tässä (Helsinki) -kirja julkaistiin kesäkuussa 2008. Se esittelee Helsinkiä kaupunkitilana, uudesta näkövinkkelistä. Kirjassa annetaan tärppejä vaihtoehtoisista nähtävyyksistä ja paikoista ajantajun kadottamiseksi. Minkälainen voisi olla summamutikkaseikkailu tai lounastuntiharhailu? Oma tiedonjano sai Meiju Niskalan kirjoittamaan Helsinkiä kaupunkina koettelevan kirjan. Tekstit kruunaa Piia Seppälän kuvitus. Kirjan sisältöön ovat vaikuttaneet sadat kaupunkilaiset kirjoittamalla kaupunkitarinoita verkossa toimivan Olet tässä Helsinki-palvelun sivuille. Muistojen kerääminen on jatkunut verkossa kirjan ilmestymisen jälkeen, sieltä löytää myös hauskoja lisätehtäviä ja päivityksiä kirjaan.

Olet tässä Helsinki-kirja ei ole koskaan valmis, vaan tarjoaa lukijoilleen mahdollisuuden kirjoittaa kaupunkiopasta aina uudestaan. Tehtäväkirjamuotoon puettu verkkopalvelu sisältää hauskaa puuhaa. Kaupunkikonsultin laatimissa tehtävissä saa yhdistellä omaa kokemuksellista tietoa ja kaupungin historiaa. Tai oppia kuulostelemaan, tässä esimerkki: Keskity kuuntelemaan kaupungin mikroääniä. Kuulostele liikennevalon muuttumista keltaisesta punaiseksi, ja päiden kääntymistä oikealle ja vasemmalle ennen ruuhkaiselle suojatielle astumista. Kuuntele, kuinka pilvenlonkare liukuu Suomenlinnan ohi ja Kauppatorilla partioiva pulu räpsäyttää silmiään, miten Havis Amanda antautuu ajan patinoitavaksi ja Lasipalatsin nostalgiset valokyltit surisevat punaista. Odota, mitä tapahtuu

Itse muotoilin vastaukseni jotakuinkin näin. Kaupunginosissa on erilaisia akustiikkoja. Huomasin sen, kun vietin aikaa ystäväni asunnossa Etelä-Helsingissä, niin monta kerrosta rappuja ylös, että silmien tasalla oli koko ajan labyrinttikattojen, savupiippujen, ilmahormien, kirkontornien, ylipäätään erilaisten rakennusten huippumuodostelmat, toisin sanoen paljon kiveä, peltiä ja ilmaa. Kaupungin mikroäänet kantautuvat sinne omituisen kirkkaina. Siellä kuuli, että kaupungissa todella on tiheä äänimaisema. Toisinaan sitä hämmästyi, ikkunan unohtuessa auki, kaupungin päästämiä tuntemattomia ääniä. Se suuri ja korkea kaikukoppa taisi lisätä volyymia koirien haukahduksiin ja lintujen parahduksiin, miltei kuin siivekkäät liskot olisivat lentäneet kattojen yllä, varsinkin öisin!

Eikö kirjastoa voisi ajatella paikkana, joka antaa kaupungille kasvot ja äänen? Kirjastohan on tila, jossa kollektiivinen muisti ei ole ainoastaan säilössä, vaan myös elää. Mahtuuko hyllyjen väliin maasto arjen löytöretkeilylle? Ja mitä löytöretkeilyllä oikeastaan tarkoitetaan?  Vaikka sitä, että yllättyy, kun jokin ylittää odotukset. Kaupungin kartta saa uuden ulottuvuuden Torkkelinkuja 22:n kohdalla, missä sadevesikaivo kuiskii lentokenttäkuulutuksia (Markku Puustisen ääniteos nimeltä ”Mutta minä lähden”). Mitä siis voisi löytyä kirjaston reiteiltä, ”luokituspylväiden ja –paalujen” välistä, luokitellun kokoelman kätköistä?

 

Ja kaikkien helsinkiläisten kauhistukseksi, ensin ehti tällä saralla Turku! Olet tässä Turku-kirja julkaistiin jo keväällä 2006. Mitä kaikkea voikaan tehdä täl tai tois pual jokke? Kirjan mukaan siellä voi vaikka heiluttaa jokirannan lehmuksen vappuhuiskalla hiirenkorvalle, mene ja tiedä.

 

 

Read Full Post »

Kirjastossa kiehuu

Eksyin iltakävelylläni kirjastoon. Tarkoituksenani oli katsastaa Bestseller-hyllyn tarjonta. Hyllyn vieressä, lukusalissa, oli meneillään iltama nimeltä ”Köökissä kokataan, kirjoissa kiehuu”. Huh! Siellähän oli ihan oikeita kattiloita ja kauhoja, vispilöitä ja vateja. Ei siis pelkkää kuvitteellista kirjallisuuden kulinaarista maailmaa! Jotenkin se kippojen ja kuppien, taikinapyörien ja talousvaakojen, lihapullasaksien ja leivontalastojen, suppiloiden ja siivilöiden, morttelien ja mittasarjojen rypäs näytti olevan niin täynnä ”kaikkee hyödyllist”, että hivuttaudun salavihkaa lähemmäksi. Hetken viihdytin itseäni ajattelemalla, kuinka kivaa olisi, jos kirjastossa voisi pistäytyä kuin vanhanajan esinemaailmassa, näprätä ja tunnustella kaikenlaisia historian punoksia: kankaita, papereita, kuvia, karttoja, kohokuvioita, ornamenttikoristuksia, harmaita irtokirjasimia, nuotteja. Verkkoversio tällaisesta kirjastosta kietoutuisi sitten varmaan lakupikseleihin, piuhojen käryyn, rispaantuneeseen dataan, linkkien väliseen digipölyyn, joka ampaisisi silmille niin kuin ne vallattomat mustapallerot Hayao Miyazakin Naapurini Totoro-elokuvassa. No, mielikuvitukseni teki siis täydelliset tepposet! Lienee kaukana edessäpäin aika, jolloin tällainen ”lihallisuus” ja ”haptisuus” ymmärrettäisiin informaatioksi. Vaikka toisaalta, juurihan minulla oli elävä todiste edessäni siitä, että kirjastossa voi aistia.

 

Iltaman päätyttyä olin juontajan kanssa yhtä mieltä siitä, että kirjallisuuden kulinaarinen maailma voi olla tosi kiinnostava käyntikohde. Illan emäntä Suvi Ahola teki selväksi, että paitsi keittokirjojen sivut myös kaunokirjallisuuden katkelmat ovat pullollaan ruokaa. Maailmankirjallisuudessa ruoalla on aina ollut roolinsa ja merkityksensä. Kirjaansa ”Sivumakuja” Ahola on koonnut joitakin itselleen syystä tai toisesta tärkeitä kirjoja, joissa ruoka on milloin lämmön ja rakkauden, milloin vihan tai väkivallan symboli. Itse muistan episodin L.M. Montgomeryn Vihervaaran Anna-kirjoista, jossa Diana-ystävä parantelee Annan kirjoittamaa novellia ja lähettää sen leivinjauhetehtaan järjestämään kilpailuun. Novelli tietenkin voittaa koko kisan – sen loppukohtauksessa ritarillinen sankaritar Averil sekoittaa kakkutaikinaa ja lupaa käyttää ”Rolling-yhtiön leivinpulveria” koko elämänsä ajan. Ahola kirjoittaa kirjassaan Montgomeryn tokaisseen, että ”jos en olisi tällainen kirjailijapahanen, minusta olisi varmaan tullut loistava kokki”. Taitaa olla niin, että kertomukseen Vihervaaran Annasta on hulahtanut mukaan omaelämäkerrallista ainesta.

 

Ahola on koonnut kirjaansa lukuisia kiinnostavia lausahduksia, reseptejä ja kirjailija-kokkeja. Itse avasin kirjan kohdalta ”Ahvenanmaalainen rakkaudenosoitus”. Luvussa kerrotaan siitä, kuinka Ulla-Lena Lundbergin romaani Marsipaanisotilas herätti epätavallisen vilkasta kirjallisuuskeskustelua Suomessa. Syytösten mukaan Lundberg antaa kirjassaan valheellisen kuvan suomalaisista sotilaista. ”Mitä suomenruotsalaiset kirjan mukaan tekivät talvi- ja jatkosodassa. Söivät, söivät ja taas söivät”, kirjoitti kriitikko Matti Mäkelä Lundbergin romaanista. Aholalla, kuten minullakin, on eri mielipide: ruoka on turvan symboli, totta kai siitä on puhe, mistä on puute. Joskus ainoa tapa selviytyä on ruveta leipomaan leipää, oli elämä sitten rikasta tai köyhää, sotaisaa tai rauhallista!

 

Enkä tietenkään voi olla ajattelematta Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin ilmestyttyä herännyttä keskustelua. Siitä kun kävi myös ilmi, seitsemän vuotta Lundbergin teoksen ilmestymisen jälkeen, että Puhdistus-romaanin kerrontatapaan, joka viivähtää keittiössä, säilömisissä, hilloamisissa, astioiden säröissä tai kattilan pinnalle kertyvässä vaahdossa, on totuttelemista tässä kovaksi kalutun proosan maassa.

 

 

 

Read Full Post »

Kun kotona on lumivyöry, maanjäristys ja tulivuorenpurkaus

Miksiköhän aikuiset eivät lue enemmän lastenkirjoja omaksi ilokseen ja hyödykseen? Joskus lastenkirjallisuus vie suoraan tunnetilojen ytimeen saarnaamatta ja teoretisoimatta. Ratkaisut voivat välillä olla yksinkertaistettuja, mutta silti ne antavat ajattelemisen aihetta.
 

                 

Pohdin tätä asiaa lukiessani helppolukuisen Tähtilukija-sarjan teosta Kotona myrskyää:
                Eilen vanhempieni makuuhuoneessa
                oli lumivyöry.
                Tänä aamuna olohuoneessa
                oli maanjäristys.
                Tänä iltana kuulostaa siltä,
                että keittiössä on tulivuorenpurkaus.
                Isä ja äiti aiheuttavat ne kaikki
                huutamalla, riitelemällä ja kiistelemällä.
                Sanat sinkoilevat ympäriinsä kuin ukkonen
                kuin tuli, kuin kivivyöry.

Saara kuuntelee pikkuveljensä Lassen kanssa oven takana, miten perhe murenee. Häntä eivät lohduta koulutoveri Jennin sanat, että kaikki vanhemmat riitelevät välillä mitä omituisimmista asioista. Saara pelkää, että vanhemmat eroavat eikä hän väärässä olekaan.

Saara reagoi avioeron uhkaan käpertymällä ahdistukseensa. Hän itkeskelee, koulunumerot laskevat ja hän osaa vain äristä rinnakkaisluokan Tomille. Kun isä lopulta muuttaa pois, kysyy Saara äidiltään eikö ikuista rakkautta olekaan:

              – Kyllä, sanoo äiti, – kyllä, Saara-kulta, jotkut
               rakkaudet kestävät ikuisesti. Minä rakastan sinua
               ja Lassea kovasti, ja se kestää ikuisesti!
               Isä rakastaa teitä kovasti, ja se kestää
               myös ikuisesti.
               Ja minä toivon, että myöhemmin sinä löydät
               jonkun, jota voit rakastaa ikuisesti.

Ranskalaisen Jo Hoestlandtin kirjoittama ja Serge Blochin isonenäisesti kuvittama teos tavoittaa hyvin Saaran ja Lassen pelon ja ahdistuksen ja tässä juuri onkin kirjan suuri arvo. Vanhempien riitojen ja eron vaikutuksia lapsiin on varmasti tutkittu runsaasti, mutta kyllä pieni, alle 50-sivuinen lastenkirjakin kertoo asiasta paljon. Kun lukee, miten Saara ja Lasse käpertyvät keittiön oven taakse kuuntelemaan vanhempiensa riitaa tai miten onnistuneen koko perheen pyöräretken jälkeen Saara makaa jäykkänä sängyssään ja miettii voiko onni kestää, ollaan aika lailla lasten tunteiden ytimessä. Ja siinä on erinomainen syy lukea tämä teos. Kirjan loppu on onneksi lohdullinen: vanhemmat rakastavat erosta huolimatta lapsiaan, isää tavataan viikottain eivätkä maanjäristykset, lumivyöryt ja tulivuorenpurkaukset enää riehu kotona.

Read Full Post »