Palkinnon kierrätystä

Hirlii lahjoitti minulle tunnustuksen – blogiani on kuulemma mukava lukea. Kiitän kauniisti, pokkaan palkinnon ja paljastan omat mukavan lukemisen blogini. Pakko myöntää, että valintani ovat hieman ammatillisia, mutta ei kai se haittaa?

 

Kolme suosikkiani ovat

 

Jäljen ääni – Penjami Lehdon hauskoja, teräviä ja asiantuntevia kirjallisuusjuttuja.

 

Kirjavinkkariblogi – täältä olen käynyt etsimässä mukavia vinkkejä omiin vinkkauksiini. Sopii muillekin kuin vinkkareille – kirjavinkkejä omille muksuilleen voi blogista poimia. Lisäpisteitä hyvistä sarjakuvalistoista.

 

Suomen kuvittajat – Juri Nummelin esittelee suomalaisia kirjankansien ja muiden kuvittajien töitä lyhyiden arvioiden ja tietoiskujen kera. Vanhojen kuvitusten äärellä voi harrastaa nostalgiaa.

 

 

Samalla pahoittelen, että olen kovin huono kommentoija…

Advertisement

Read Full Post »

Lukemisesta – huumorilla

Kollega seurasi aikansa tohottamistani paikasta toiseen, palaverista vinkkaukseen, vinkkauksesta tiskin taakse, tiskin takaa hyllyttämään. Päivästä toiseen.

 

Kollega ei seurannut työn tasoa vaan kiristyvää hymyä, suupielestä kuuluvia mutinoita kirjastotyön muka tarpeellisuudesta, syviä huokauksia laskevista tilastoista. Kollega päätti toimia. Kollega heittäytyi juutuubin ihmeelliseen maailmaan, etsi ja löysi timantin, jonka lähetti sähköpostitse työkiireisiinsä kuivettuvalle minulle nasevan kommentin kera: nauru tekee hyvää.

 

Kiitos, hyvä kollega, tämän ääressä on naurettu. Ja kiitos Ismo Leikola.

 

 

Read Full Post »

Kovasti kiusallista

Tämä on oikeasti kiusallista. Euroviisujenhan pitäisi olla mukava kolmen illan juttu, jolloin naureskellaan käsittämättömille lauluille, jotka muka edustavat osallistujamaiden parhainta pop/rock/mitä lie/iskelmä (onko muualla kuin Suomessa iskelmiä?) -genrejä sekä ihmetellään onko joku ihan oikeasti maksanut jollekin vaatesuunnittelijalle tai koreografille montakin rahaa oudoista vaatteista ja vielä oudommista koreografioista. Siis kunnon viihdepläjäys, johon hetken aikaa voi suhtautua iloisen kiihkeästi ja jonka laulut sitten voi unohtaa liki vuodeksi ennen kuin Suomen karsinnat taas alkavat. (Paitsi silloin kun Suomi voittaa, silloinhan laulu muuttuu osaksi suomalaista mielenmaisemaa ja korvamusiikkia.)

 

Siis noinhan sen pitäisi keskivertofanilla mennä. Mutta nyt ei mene ja tämä on kiusallista.

 

Alexander Rybak nimittäin laulaa minulle joka yö. Tai ei nyt sentään minulle, mutta hänen Fairytale-laulunsa on ollut koko tämän viikon unieni soundtrack. Siis tämänvuotinen Norjan voittobiisi, jos joku ei satu tietämään. Ja sitten tänään hyllyttäessäni romaaneja aloin hyräillä Bosnia-Hertsegovinan Bistra Vodaa. Siis sitä laulua, jossa heilutettiin punaista lippua ja esiintyjät asettuivat jonkin etäisesti tutun sosialistista realismia edustavan patsaan näköiskuvaksi  – vai oliko Ranskan vallankumousta kuvaava taulu, en saa päähäni mikä. Sen kertosäettä minä kuitenkin laulan ja vissiin ensi yönä Alexander taas laulattaa unieni henkilöitä.

 

Kiusallista, viisut pitäisi unohtaa saman tien, mitättömiksihän niitä aina moititaan. Kiusallista siksikin, etten edes osaa laulaa ja on aika noloa, kun kesken viisukertsin hyräilyn joku rykäisee selän takana ja vinoa hymyä pidätellen sanoo ”Anteeksi että häiritsen, mutta…”

Read Full Post »

Pakko-oireita

Tänään taas hyllytyksen välissä suoristelin kirjahyllyjä. Tai siis, en hyllyjä vaan kirjarivejä. Välillä tulee elävästi mieleen televisiosarja Monk, jossa pakko-oireista kärsivä etsivä jäi jumiin kynien suoristelun kanssa.

Syndroomasta oikeasti kärsiviä väheksymättä voin sanoa, että suoristelu aiheuttaa jossain välissä lievän hullunkiillon silmiin.

Kun näkee jossain kirjan vinossa niin sitä pitää päästä suoristamaan. Taidan siis ainakin tänään toistaa nutturapäisen kirjastotädin stereotypiaa. Onneksi on ollut hiljainen aamu ja ehtii tekemään näitäkin hommia.

 

Vaan täytyy minun tunnustaa. Kerran Akateemisessa kirjakaupassa rupesin vanhasta tottumuksesta suoristamaan kirjariviä.

Myyjät taisivat kohotella hiukan kulmakarvojaan kun luikin alakertaan.

Mistä tulikin mieleen, kuinka mikään ei ole ihanampaa kuin antikvariaatit, joissa kirjat pölyttyvät isoissa kaaosmaissa läjissä ja niitä voi tonkia sielunsa kyllyydestä.

 

Eläköön kaaos!

(Ainakin siis vapaa-ajalla.)

 

Yhteen lempi-sarjoistani kuuluu brittiläinen Black Books. Siinä kärttyinen kirjakaupan omistaja ei oikein ole sisäistänyt asiakaspalvelun konseptia.

Roolissa oleva Dylan Moran on mahtava koomikko. Tietenkään irkku-aksenttia unohtamatta.

You Tubesta löytyy maistiaisia.

Read Full Post »

Trä!

Maaliskuussa mainitsin J. K. Inhasta ja hänen maisemakuvistaan. Tämä muistui mieleen kun ryin kahvitauolla kahvia henkitorvestani pois.

Helsingin sanomissa oli talous-osiossa juttu otsikolla ”Ikean avohakkuut repivät Kalevalan metsät”. Hiukan kylmäsi.

Samaan syssyyn voin tunnustaa, että olen pyöritellyt yhtä levyä soittimessani jo viikon. Jossain välissä jouduin pistämään kuulokkeet päähän kun muilta asujilta meinasi mennä hermot.  

Sanna Kurki-Suonion ääni saa minut aina hyvälle tuulelle. Ja perinteiset sanoitukset ovat uskomattoman hienoja.

Read Full Post »

Kaikki on ihmeellistä.

Hyvää maanantaita kaikille!

Viimeinkin pääsin taas sorvin ääreen. Sitkeä flunssa kaatoi minut petiin viimeviikosta ja vappua vietin kaulaliina kaulassa.

Vaan nyt on taas niin keväinen ilma, että viimeviikon köhinät unohtuu täysin. Ruoho on alkanut vihertämään ja kirjaston ikkunasta näkyy puita, joiden lehdet kurottavat kohti aurinkoa. On melkein uudelleensyntynyt olo.

Möyriessäni sängynpohjalla silmätkin harittivat sen verran, että kirjoihin en jaksanut tarttua. Onneksi kotona oli pino elokuvia, joita pystyi katselemaan kattoon tuijottelun sijaan. Herttaisin elokuva, jonka vähään aikaan olen nähnyt oli I’m a Cyborg, but that’s OK.  Ohjaajan edellisiin kuuluva elokuva Oldboy on myös tullut nähtyä, mutta siinä ei taas herttaisuudesta ollut tietoakaan. Tosin olihan tuokin todella hyvä elokuva.

I’m a Cyborg but That’s OK alkaa siitä, kun nuori nainen joutuu mielisairaalaan, koska hän uskoo olevansa kyborgi. Muiden ihmisten sijasta hän puhuu käytävän juoma-automaatille ja loisteputkille. Samalla hän syömisen sijaan yrittää imeä energiaa AA-patterista.

Potentiaalisesti traagiseen asetelmaan kuitenkin tuo lämpöä elokuvan tapa käsitellä vähän vinksahtanutta maailmaa. Voimme taas miettiä miten tapa, jolla katsomme maailmaa myös muuttaa sitä.

Sama tuli mieleen kun katsoin taannoin Louis C. K. stand-up koomikon haastattelua.

Pätkän nimi on You Tubessa vapaasti käännettynä ’Kaikki on ihmeellistä, kukaan ei ole onnellinen.’

Eli sen sijaan, että olisimme vaikuttuneita ilmiöistä, on vallalla mentaliteetti, että maailma on meille jotain velkaa.

Mutta eipä siitä sen enempää, katsokaa itse pätkä.

Minä aion ainakin tänään olla vaikuttunut kaikesta. Tosin hiukan maaninen intoni portaikon vieressä kasvavasta voikukasta sai jo työtoverini lievästi hämmentyneiksi.

Read Full Post »