Nyt olisi oivallinen hetki kirjastonhoitajan painua talvihorrokseen. Aamulla töissä sukankärjet märkinä ja niskavillat rännässä mietin kateellisena muumeja, jotka ovat älynneet painua pehkuihin syksyllä ja herätä keväällä lumien jo sulaessa. Miltä tuntuisi, jos töissä voisi iloisesti toivottaa työkavereille: ”Hei sitten, nähdään keväällä!” Voisi sanoa ”So long!” sukulaisille ja ystäville ja linnoittautua kotiin. Voisi lekotella sohvalla tai sängyssä ja käydä systemaattisesti kirjahyllyn kimppuun. Hyllyn uumenissa kaikki ne lukemattomat kirjat vuosien varrelta! Dostojevskia, Hesseä, Joycea, Steinbeckiä, Hemingwayta, vieressään riveittäin perittyjä ja jo hapertuneita kotimaisia klassikoita, Ahoa, Kiveä, Haanpäätä, Leinoa, Lehtosta, Kiantoa ja isoäidin Suuren Suomalaisen Kirjakerhon painoksia erilaista viihdekirjallisuutta ja romantiikkaa. Mihin kirjaan sinä tarttuisit ensimmäisenä, jos voisit unohtaa velvollisuudet ja keskittyä itseesi talvihorroksen ajaksi?
Digiboksikin pullistelee ääriään myöten täytenä. Teemalta lähetettyjä Jim Jarmuschin elokuvia ja film noir klassikoita sekä roppa kaupalla Morsea, Rebuseja ja Crackereita. Ruoaksi voisi tehdä kaikkia niitä ruokia, joiden kuvia on ihaillut keittokirjoista jo vuosia, mutta joita ei ole koskaan tullut tehtyä arjen sirkkelin pyöriessä.
Kyynikko tietysti toteaa tässä vaiheessa, että onpa tuossa laiska ja erakoitunut sohvaperuna kirjastonhoitajaksi!
Kuortin blogi 