Charlton Heston ja Hannu Karpo

Luin taas eilen Keenen teosta The Cult of the Amateur. Nyt alkoi kyllä ärsyttää… Keen taitaakin olla IT-maailman Michael Moore, anti-asenteella rahastava öykkäri.

            

Minusta tuli Charlton Hestonin suuri ihailija nähtynäni Michael Mooren elokuvan Bowling for Columbine. Sitä ennen en erityisemmin välittänyt näyttelijästä, vaikka olenkin aina pitänyt Apinoiden planeettaa mestarillisena elokuvana. Mooren elokuvassa tyylikkäästi vanhentuneen Hestonin käyttäytymisessä oli ylväyttä ja sivistystä, joka puuttui täysin Mooren öykkärimäisestä ja teennäisestä olemuksesta (multimiljönääri trailer park -asusteissa). Moore pyrki elokuvassaan nolaamaan Hestonin, mutta päätyikin paljastamaan oman häikäilemättömyytensä.

Jotain epäilyttävän michaelmooremaista on tässä Keenen kirjassa ja kaikessa sen ympärillä pyörivässä bisneksessä. Jean-Luc Godard mainitsi taannoin Mooren elokuvan Fahrenheit 9/11 olleen suurin mahdollisin palvelus George W. Bushin vaalikoneiston hyväksi. Kyseessähän on onnettoman huono elokuva, joka kanavoi Bushiin kohdistuvan kritiikin kirkkaaksi typeryydeksi.

Yhteisöllisesti tuotettujen verkkopalveluidenkin ongelmakohtien ratkaisemiseen tarvittaisiin syväluotaavampaa otetta kuin mitä Keenen bestsellerissä. Sloganit ja yksinkertaistavat heitot eivät johda mihinkään. Niillä on tapana vain tyrehdyttää keskustelu eipäs juupas -tasolle.

Mooren Fahrenheit 9/11 sai parhaan elokuvan Kultaisen Palmun Cannesin elokuvajuhlilla 2004, mutta missä on Karpolla on asiaa: Jouluspesiaalin Oscar-palkinto? Taiteellisesti ja älyllisesti nämä ovat nimittäin samalla tasolla. Kuitenkin, onneksemme, Cannesin palkintolautakunnassa oli tuona vuonna makutuomarina eräs suomalainen kulttuurivaikuttaja…

Advertisement

Read Full Post »

Yhteisöllistä saastaa?

Kävin viime kuussa Mediapäivillä kuulemassa brittiläis-amerikkalaisen Andrew Keenen esitelmää. Keen on se yhtöisöllisten internet-palveluiden ja web 2.0:n ankara kriitikko. Bestseller-teoksessaan The Cult of the Amateur hän väittää, että internetin keskustelufoorumit, wikipediat ja blogit täyttävät tajuntamme epäluotettavasta, amatöörien tuottamasta saastasta. Hän on huolissaan luotettavan median ja itse asiassa koko kulttuurimme tulevaisuudesta. Olemme hänen mukaansa matkalla kohti katastrofia, koska meidän on kohta mahdotonta erottaa totta ja kuvitelmaa.

Olen Keenen kanssa monesta asiasta samaa mieltä. Varsinkin siitä, että kulttuurillisten muistijälkien ja perinteiden katoaminen on totta vie vaarallista. Tällä on tuhoisat seuraukset niin kaunokirjallisuudelle kuin kaikelle muullekin sivistykselle. Mutta olen monessa suhteessa myös eri mieltä. En todellakaan luottaisi sokeasti ns. laatumediaan. Valtaapitävien ajattelumaailmaa mielistelevillä lehtitaloilla ja mediakonserneilla on ollut pallo hukassa jo pitkän aikaa. Niistä ei tänä päivänä löydy tippaakaan luovaa ajattelua, saati sitten kulttuurihistorian tuntemusta.

 

Saanen vielä tarkentaa asiaa kaunokirjallisuuden näkökulmasta:

On kyllä totta, että nykyisenkaltainen käsitys yksilöllisestä kaunokirjallisen teoksen tekijästä eli kirjailijasta on sangen tuore. Ennen kirjapainotaidon keksimistä kaunokirjallisuus kehittyi pitkälti tiimityön ja keskustelun kautta. Jälkipolville on tästä ajasta jäänyt vain suodatettua, suullisen perinteen kuljettamaa tietoa tai sitten yksittäisiä käsikirjoituksia. Tähän asiaan liittyy myös kaikkien tuntema ”homeerinen kysymys” eli ratkaisematon kysymys Homeroksen identiteetistä: oliko hän todellinen, historiallinen henkilö vai useasta runonlaulajasta koostuvan ryhmän nimi.  Vasta myöhemmin kun kaunokirjallisuudesta tuli kauppatavaraa, syntyi myös teoksen ja  tekijänoikeuden käsitteet. Teoksen kannessa oleva tekijän nimi kertoi kuka puhuu ja kenen näkökulmasta asioita tarkastellaan.

Keskustelufoorumien ja hyperteksti-kirjallisuuden myötä olemme siis tavallaan palanneet keskiaikaa edeltäneeseen tilanteeseen. Tässä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta on surullista että internetiin tuottamastamme tekstimassasta lähes kaikki tulee unohtumaan nopeasti ja lopullisesti. Samoin käy myös netissä käytävälle kirjallisuuskeskustelulle. Muistijälkiä keskusteluista ei jää ja vaivumme historiattomuuteen, jossa on olennaista vain nykyhetki. Kaikki jäljelle jäävät historialliset dokumentit aikamme rikkaasta ja moniarvoisesta ajatusmaailmasta tulevat löytymään vain Helsingin Sanomien kaltaisista yhden totuuden monoliiteistä.

Toivon tietenkin, että kaunokirjallisuutta ruodittaisiin jatkossa sivistyneesti myös valtamediassa. Tällä hetkellä näin ei ole. Raflaavammat aiheet – silikonirinnat, tekstiviestit ja jääkiekkoilijat – menevät aina ohi. Tähän on puututtava, sillä maailma alkaa muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän parikymppisen IT-nörtin fantasiamaailmaa. He ovat juuri niitä ”älypäitä”, jotka vaahtoavat yhtöisöllisyydestä ja parviälystä uusina innovaatioina!

Elämme siis monella tapaa ristiriitaisessa ja hämmentävässä ajassa…

Read Full Post »