Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘runot’

Syksyn päivät ovat läpikuultavia
ja metsän kultaa vasten maalattuja…
Syksyn päivät hymyilevät koko maailmalle.
Niin ihanaa uinahtaa vailla toiveita,
kylläisenä kukista ja väsyneenä vehreyteen,
viinin punainen seppele pieluksella…
Syksyn päivä ei kaipaa enää mitään,
sen sormet ovat järkkymättömän viileät,
unissaan se näkee miten kaikkialle
sataa loputtomiin valkoisia hiutaleita…

(Edith Södergran)

Valkoisia hiutaleita saadaan varmasti vielä odotella, mutta läpikuultavat ja kultaiset syyspäivät ovat pian täällä. On hyvä tuntea itsensä kylläiseksi kesästä. Istua pihalla vilpoisessa tuulessa kaulukset ylhäällä ja tuntea hajoavien lehtien voimakas tuoksu. Antaa itsensä olla ja odottaa.

Minä miellän Saima Harmajan kevään runoilijaksi. Edith Södergranin runoilijaääni on syksyinen. Aivan kuin Edith olisi koko ikänsä odottanut jotakin tapahtuvaksi – parempia aikoja, kirjojen julkaisua, hyvää kritiikkiä, ystävän saapumista, rakkautta, paranemista ja lopulta kuolemaa.

Vaikka Edith asui eristäytyneenä koko elämänsä Kannaksen Raivolassa, juurikaan liikkumatta sieltä muualle kuin keuhkotautiparantoloihin Suomessa ja Sveitsissä, hän eli hyvin rikasta ja intohimoista sisäistä elämää. Elämän kiihkeys pursuaa hänen runoissaan. Kirjallista suosiota runoilija ei saanut eläessään kokea mutta Edith itse tajusi lahjansa. Hiljaisuudesta, rauhasta, vaatimattomista oloista, alakulosta, eläinystävistä, rakkaudesta perheeseen, ikuisista haaveista ja unelmista, jopa riuduttavasta sairaudesta kumpusi pysyvää ja iätöntä kauneutta.

Södergranin maailmaan voi vilkaista kirjassa Tulena yli tuhkan Edith Södergranin valokuvia. Edith ei ehkä ollut kummoinenkaan valokuvaaja, mutta nämä muutamat hänen ottamansa jälkipolville säilyneet valokuvat kertovat sitäkin henkilökohtaisemman ja inhimillisemmän tarinan runoilijan elämästä ja ajasta, jossa hän eli.

Edith Södergran Kansallisbiografiassa 

Mainokset

Read Full Post »

Olen seikkailut You Tuben ihmeellisessä maailmassa tämänkin kesäloman aikana, mutta enpä ole aiemmin älynnyt etsiä nostalgisten musiikkimatkojen lepopaikoiksi runoutta. Hirlii on blogissaan Preivi julkaissut kiinnostavan kirjoituksen Emily Dickinsonista ja Merja Virolaisen suomennoksista nimellä helmituopista. Mukaan kirjoittaja on liittänyt tuubista löytämiään runovideoita. Hope-klippi oli niin hieno, että liitän sen tännekin, sitten palaan vielä hetkeksi lomailemaan…

 

Read Full Post »