Vaalikirjat ovat kirjallisuudenlaji, joka yleensä on syytä kiertää mahdollisimman kaukaa. Onneksi poikkeuksiakin on. Kirjailija Yasmina Reza seurasi presidentti Nicolas Sarkozyn vaalikampanjaa vuoden ajan ja kirjoitti havainnoistaan dokumenttiromaanin L’Aube le soir ou la nuit. Teos on äskettäin ilmestynyt suomeksi nimellä Sarastus – Vuosi Nicolas Sarkozyn kanssa. Reza on tunnettu vasemmistointellektuelli, joten ei ole ihme, että kirja oikeistolaisesta presidenttiehdokkaasta herätti molemmissa leireissä närästystä jo ennakkoon. Kirjoittamisprosessin aikana Reza pääsee seuraamaan Sarkozya kaikkialle: hän kuuntelee Sarkozyn keskusteluja poliittisten neuvonantajien kanssa ja tarkkailee Sarkozya myös hänen kaikkein yksityisimpinä – ja yksinäisimpinä – hetkinään. Kirjan draamallinen niukkuus on älykästä, paljon paljastavampaa kuin jos tapahtumia olisi dokumentoitu laveammin.
Sarkozy on kuin suureen ensi-iltaan valmistautuva näyttelijä. Ympärillä pyörii ja hyörii avustajakuntaa puheenkirjoittajista maskeeraajiin. Sarkozy ei aina usko neuvonantajiaan ja heidän kauhistuksekseen improvisoi puhetilaisuuksissaan. Reza kommentoi Sarkozylle melko pisteliäästi tämän kaikkein ontoimmalta kalskahtavaa retoriikkaa, esimerkiksi vimmaa käyttää pyhiä viittauksia, kuten ”pitkä katedraalien vaippa”. Sarkozy haistattelee takaisin ja tivaa, miksi ”uuden vuosituhannen presidentti” naurattaa kirjailijaa. Sarkozysta on sanottu, että hän on esiintyessään harvinaisen läpinäkyvä, teeskentelemätön. Tämä tarjoaa loistavaa materiaalia dramaatikolle.
Kuka se joskus totesikaan, että aikuisena olo tarkoittaa yksinoloa? Sarkozykin ymmärtää korostaa: ”Osaan tehdä päätöksiä yksin, se on tärkeintä”. Mies, joka puheissaan vaatii ranskalaisia nousemaan ylös vuoteistaan kello viisi aamulla, nukkuu itsekin huonosti tai ainakin vähän. ”Jos olisin huojentuneella mielellä, en heräisi kello neljä aamuisin.” Kaikkein paljaimmillaan Sarkozy on voiton hetkellä, kahden kesken kirjailijan kanssa virkahuoneessaan Elysée-palatsissa. Huomatessaan, ettei ole aikaisemmin jäänyt huoneeseen yksin, tuijottaessaan autiota nurmikenttää ja kauempana pulppuavaa suihkulähdettä.
Aloin miettiä, löytyisikö Suomesta poliitikkoa, joka uskaltaisi ottaa yhtä tarkkanäköisen ja riippumattoman havainnoijan lähelleen vaalikampanjan aikana. Ja mikäköhän olisi se unelmapari lukijan kannalta, osaatteko ehdottaa jotakin?
Kuortin blogi 
