Tämä on oikeasti kiusallista. Euroviisujenhan pitäisi olla mukava kolmen illan juttu, jolloin naureskellaan käsittämättömille lauluille, jotka muka edustavat osallistujamaiden parhainta pop/rock/mitä lie/iskelmä (onko muualla kuin Suomessa iskelmiä?) -genrejä sekä ihmetellään onko joku ihan oikeasti maksanut jollekin vaatesuunnittelijalle tai koreografille montakin rahaa oudoista vaatteista ja vielä oudommista koreografioista. Siis kunnon viihdepläjäys, johon hetken aikaa voi suhtautua iloisen kiihkeästi ja jonka laulut sitten voi unohtaa liki vuodeksi ennen kuin Suomen karsinnat taas alkavat. (Paitsi silloin kun Suomi voittaa, silloinhan laulu muuttuu osaksi suomalaista mielenmaisemaa ja korvamusiikkia.)
Siis noinhan sen pitäisi keskivertofanilla mennä. Mutta nyt ei mene ja tämä on kiusallista.
Alexander Rybak nimittäin laulaa minulle joka yö. Tai ei nyt sentään minulle, mutta hänen Fairytale-laulunsa on ollut koko tämän viikon unieni soundtrack. Siis tämänvuotinen Norjan voittobiisi, jos joku ei satu tietämään. Ja sitten tänään hyllyttäessäni romaaneja aloin hyräillä Bosnia-Hertsegovinan Bistra Vodaa. Siis sitä laulua, jossa heilutettiin punaista lippua ja esiintyjät asettuivat jonkin etäisesti tutun sosialistista realismia edustavan patsaan näköiskuvaksi – vai oliko Ranskan vallankumousta kuvaava taulu, en saa päähäni mikä. Sen kertosäettä minä kuitenkin laulan ja vissiin ensi yönä Alexander taas laulattaa unieni henkilöitä.
Kiusallista, viisut pitäisi unohtaa saman tien, mitättömiksihän niitä aina moititaan. Kiusallista siksikin, etten edes osaa laulaa ja on aika noloa, kun kesken viisukertsin hyräilyn joku rykäisee selän takana ja vinoa hymyä pidätellen sanoo ”Anteeksi että häiritsen, mutta…”
Kuortin blogi 