Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘joulu’

Pukki on valmis!

Nyt sen sitten tein! Viime tipassa, hiessä, tungoksessa, liian vähällä vedellä ja leivällä ravittuna syöksyin kirjakauppaan ja tein ”jokavuotiset Kuortit” – ostin pukinkonttiin kirjoja. Kirjahan on hyvä lahja, kestävä, älykäs ja kertoo lahjan antajan pitävän lahjan saajaa lukumiehenä/naisena. Mutta on se kyllä tylsäkin! ”Jaahas, sieltä se Eija-Liisa taas saapuu kovine paketteineen!”. Näin meillä.

Itse toivoin, että tänä vuonna pukki ei toisi minulle romaania, ei ainakaan Uunia. Olen ennkkoluulojeni vanki, mutten halua viettää aikaani uuninmuuraushommissa. Uunihan on varmasti monisyinen ja hieno teos ja mielelläni tietysti kuulisin sen lukijoilta ensikäden tietoa. Kannattaako Uuniin tarttua?

Itse toivoin pukinkonttiin Naisen juoksukirjaa – ruumiinkulttuuria. Saas nähdä, olenko ollut kiltti vaiko tuhma!

Joka tapauksessa toivotan kaikille oikein nautinnollista joulua!

Mainokset

Read Full Post »

Olin kokonaisen viikon joululomalla. En tuijottanut sen aikana minuuttiakaan tietokoneen ruutuun. Elämänlaatuni parani huomattavasti tuon viikon aikana. Suosittelen kaikille näytön sulkemista! Ajan voi käyttää huomattavasti paremmin ja kehittävämmin vaikkapa lukemalla kirjoja.

Kirjoissakin on tosin omat ongelmansa. Nykyään törmään nimittäin enää aniharvoin mieleenpainuviin romaaneihin. Usein jään miettimään, että miksi tämäkin kirja on pitänyt julkaista? Onko maailma yhtään parempi paikka kirjailijan valitsemien merkkijonojen jälkeen vai onko jälleen vain haaskattu humisevan aarniometsän puita?

En ole erityisen innokas jouluihminen. Jouluaattoa edeltävä aika on jännittävää ja parhaimmillaan maagista, mutta läpi-imellettyjen laulujen ja ruokien keskellä kaipaan happamuutta ja kovuutta. Sellaista löysin tänä jouluna Michel Houllebecqin romaaneista, jotka lukaisin joulunpyhien aikana. Runkkareista ja seksiaddikteista kertovat romaanit ovat terävintä nykypäivän kuvausta, mitä olen koskaan lukenut. Joku vielä väittää, että romaani on kuollut laji. Pah!

Palaan tähän aiheeseen vielä tämän viikon aikana.  Nyt takaisin töihin…

Read Full Post »

Kerron teille tarinan. Tämä tarina on tosi ja se tapahtui eilen.

Työpäivän jälkeen päätin mennä jouluostoksille. Minulla oli kova nälkä ja ajattelin että ostokset eivät suju jos on paha olla. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Stockmannin tavaratalon kuudennen kerroksen ravintolassa. Nyt päätin mennä sinne. Tunnelma oli jollain tapaa 80-lukulainen, ruotsinlaivamainen. Porukkaa oli paljon, pöytiä ja kolisevia tuoleja, hälisevää puhetta. Huomasin että naiset ottivat katkarapuleipiä tarjottimilleen. Niin tein minäkin. Istuuduin tyhjään pöytään. Viereisessä pöydässä nainen puhui ääneen.
Siinä ei näinä päivinä ole mitään kummallista. Ennen yksin ääneenpuhujaa katsottiin oudoksuen, mutta nykyään se on varsin tavallista, onhan meillä jos jonkinlaiset langattomat mikrofonit ja nappikuulokkeet. Odotin näkeväni piuhan naisen korvan tuntumassa. Mutta ei. Hän puhui ääneen ei kenellekään. Aloin kuunnella tarkemmin. Nainen puhui meille.

Muistaako kukaan enää Navratilovaa? Entä Björn Borgia? Muistaako kukaan Michael Jacksonia? Muistatteko Navratilovan? (jne kiihtyen toistuvasti) Nyt ollaan lamassa. Tarvitaan innovointia. (puhe häipyy yleiseen hälinään, nainen siemaisee kokistaan) Innovoiman tuloksena ( … ) ihmislihaa myydään argentiinalaisena pihvilihana.

Nainen on lopettanut puheensa. Hän laittaa takin tarmokkaasti päälleen ja poistuu. Siisti, keski-ikäinen nainen.

Tästä tuli mieleen toinen kertomus. Dostojevskin novelli Poika Kristuksen joulujuhlissa kannattaa ottaa osaksi joulutraditiota. Lukekaa vaikka ääneen joulurauhan julistamisen jälkeen. Siinä kerrotaan pietarilaisesta katupojasta, joka ulkopuolisena katselee joulun lämpöä ja herkkuja. Novelli löytyy kokoelmasta Valkeat yöt.

Read Full Post »

Erilaista joulua

Kun yritin kahlata auraamatonta tietä bussipysäkille sunnuntaisen myräkän jälkeen, niin aloin miettimään että tässähän on kohta joulu ihan oikeasti tulossa. Tosin se selkeästi yrittää saapua joka vuosi hiukan nopeammin. Poskihampaat vaan narskuvat kun näkee kauppakeskuksen mainokset metron kyljessä: ”Ostosrauhaa.”

Siinä taitaa pastorin saarna olla ihan paikallaan.

Ja lehdet ovat täynnä taantumajoulu-otsikoita. Vaikka lumi narskuu jalan alla niin päällimmäisenä taitaa mielessä pyöriä aurauskaluston määrä kuin talven taianomaisuus.
Siitä muistui mieleeni eräs tuttava, joka lahjoitti minulle taannoin joululauluja.

Synkät, mutta silti jokseenkin ratkiriemukkaat laulut ovat maustaneet jouluamme siitä lähtien. Sian leuka -laulun sanoitukset saavat tragikoomisuudessaan ja hienosti esitettynä jopa isovanhemmat virnistelemään jouluglögillä, jälkikasvusta nyt puhumattakaan.

 Tuttavani vain sanoi, että ehkä suurin joulustressin aihe minkä hän voi kuvitella on pyrkiminen hampaat irvessä jouluidylliin. Televisiosta tunkee lahjamainosta ja onnellista perhettä kuusen ympärillä. Mutta kun herää todellisuuteen, joka onkin ruuhkassa seisomista tai rahanpuutetta tai kenties päätyy viettämään joulunsa yksin, niin kuva jonka on saanut mieleensä haihtuu ilmaan jättäen jälkeensä vain suuren pettymyksen.
Sen takia hän haluaa aina pitää mielessään, että juhlalla on monta puolta.

Mielestäni ajatus on hieno. On tärkeää yrittää pitää kiinni siitä mikä on tärkeää, eikä ajatella näkymättömiä odotuksia ylisuoriutumisesta. 

Suomessa perinteisesti ennen joulunviettoon liittyi nuuttipukit, jotka kulkivat pilke silmäkulmassa kylillä.
 
Tästä innostuneena ja odotellessani sukkieni hidasta kuivumista, ajattelin tarkastella vielä pari poikkeavaa joululevyä.

Viikatteen Vuoden synkin juhla sisältää bändin omia sanoituksia, mutta myös perinteisiä joululauluja duurissa.

Suomalaisen blackmetalbändi Ajattaran cover taas Hei, tonttu ukot hyppikää– laulusta ei ehkä sovi kaikille korville mutta alleviivaa hyvin laulun sanat. (Kiitoksia taas nuorisolle vihjeestä.)

”Hei tonttu-ukot hyppikkää nyt on rimeu raikkahin aika! Hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja ikävä.”

 

Jos rääyntä käy korviin, niin pehmeämmän version tarjoaa Raskaampaa joulua, jossa traditionaalilauluja esitetään särökitaran säestyksellä.

 

 

 

 

Mutta allekirjoittaneen ehdoton suosikki on kyllä The Poguesin A Fairytale of New York. Siinä on särmää ja kuitenkin aitoa välittämistä.
Vähän niinkuin joulussakin pitäisi olla.

Read Full Post »