Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Helsingin juhlaviikot’

Tämän päivän Hesarissa kyseltiin tunnetuilta kulttuuri-ihmisiltä, mikä oli heidän paras juhlaviikkokokemuksensa. Korjaamon Stage-festivaali sai myönteisiä arvioita ja teatteritapahtuma kuului myös omiin suosikkeihini. Yhtenä iltana odottelin siellä teknisten ongelmien vuoksi viivästynyttä Dmitri Krymovin Cow-esityksen alkua puolitoista tuntia, mutta tästä pitkästä odottelusta tulikin hauska happening. Olin loppujen lopuksi tyytyväinen, että vaihdoin edellisen illan lippuni juuri tälle esityskerralle. Törmäsin tuttaviin ja tutustuin myös uusiin ihmisiin. Siinä odotellessa muodostui mukava yhteishenki. Venäläinen aikakäsityskö lienee tarttunut yleisöön, mutta kovinkaan monen en kuullut vaativan lippurahojaan takaisin? Järjestäjien piikkiin nautitut viinilasilliset eivät huonontaneet tilannetta.

Stage-festivaalin järjestäjät näyttävät myös ymmärtävän, että yleisö kaipaa mahdollisuuksia jatkokeskusteluihin. Pikainen poistuminen esityksen jälkeen jättää usein hieman haikean olon. Käytäntö voisi entisestään yleistyä meillä, muillekin kuin vipeille tarjoiltuna.

Minulla on taipumuksia ajautua illanvietoissani ennakkosuunnitelmista poikkeaviin tilanteisiin, olen kai sillä tavalla helposti innostuva ja uteliaskin. Hyvät bileet eivät mielestäni yleensä pääty liian myöhään. Runokuu-festivaalin historialliselta kävelykierrokselta Kalliosta minut houkuteltiin esiintyjien ja järjestäjien mukaan jatkokierrokselle, joka päättyi Kustannusosakeyhtiö Siltalan avajaisbileisiin. Tai oikeastaan niiden tiivistunnelmaisille jatkoille kadun toiselle puolelle. Tarjoutui samalla mahdollisuus arvuutella kirjallisen syksymme kuuminta kysymystä: kuka on kustantamon esikoiskirjailija Pauli Kohelo, tuntematon ristijärveläinen metsuri? Salanimi ja nimiväännös Paulo Coelhosta kaiketi on kyseessä, kuten yleisesti on arvuuteltu. Teoksen nimi ”Ohessa tilinumeroni” viittaisi siihen, että kirjoittajalla on huumorintajua, juuri sellaista kuivahkoa, joka on erityisessä suojeluksessani. Tai ehkä kirjoittajalta ovat vain kerta kaikkiaan päreet palaneet erinäisten kirjallisten ilmiöiden edessä. Sen verran voin paljastaa, että silmiini sattui vain yksi kirjailija, joka ei tänä vuonna julkaise mitään omalla nimellään. En ole ensimmäinen arvuuttelemaan, että Kari Hotakaisen suunnalta voisi olla jotakin tulossa.

Kävin myös maamme suurimman kirjakauppaketjun myymälässä, tästä oudosta kokemuksesta enemmän seuraavassa postauksessani.

Mainokset

Read Full Post »

Elokuun loppupuolella mielen valtaa aina tietynlainen outo melankolinen tunne. Tunne ei synny lomien loppumisesta tai syksyn merkeistä luonnossa vaan Helsingin ihanien kaupunkitapahtumien vähittäisestä hiipumisesta. Helsingin juhlaviikkojen huipennus Taiteiden yö on merkki kesän väistymisestä ja harmaan arjen paluusta.

Taiteiden yö ja juhlaviikkojen ympärille rakennettu Runokuu olivat jälleen ohjelmatarjonnaltaan hienoja tapauksia. Mutta arvokkainta näissä tapahtumissa on silti niiden ympärillä oleva ihmisvilinä, joka muistuttaa hyväntuulisuudessaan jopa ihan aitoa eläväistä kaupunkikulttuuria. Täytyy myöntää, että omassa Taiteiden yössäni itse taide jäi (ja on edellisinäkin vuosina jäänyt) sivurooliin ja olennaisimmaksi tuli eri taiteen lajien ja tyylien paljouden ihmettely. Taiteiden yö on itämaisen basaarin kaltainen tila, jossa mahdollisimman erilaiset äänet, värit ja maut sekoittuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Syvällinen taidekokemus on tästä poiketen aina intiimi asia, joka on parhaimmillaan yksinäisyydessä tai siis paremminkin yhdessä taideobjektin kanssa.

Miksi ihanan ja ystävällisen ihmisvilinän korvaa elokuun jälkeen taas harmaat ilmeettömät kasvot ja määrätietoiset, mukamas kiireiset, askeleet? Eikö juhlaviikkojen ja Taiteiden yön meiningin voisi antaa jatkua myös syksyn pimeydessä ja talven loskakeleissä. Pimeinä kuukausinahan täällä juuri tarvittaisiin iloa elämään. Sää ei ole ongelma. Tapahtumia voisi järjestää sisätiloissa tai katetuissa ja lämmitetyissä ulkotiloissa. Suomalaisissa taitaa kuitenkin olla ohjelmoituna ikiaikainen metsäläisen vuosirytmi: kesät tehdään töitä ja juhlitaan aamusta iltaan nukkumatta ja talvella murjotetaan ja syödään neljän seinän sisällä. Tätä rytmiä on vaikea murtaa, mutta toivotaan että joku edes yrittäisi.

Runokuun tapahtumista ja kuluvan vuoden sykähdyttävimmästä taide-elämyksestä kirjoittelen lisää myöhemmin. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että jälkimmäinen koettiin yhdessä 10 000 muun ihmisen kanssa – eikä siis yksinäisessä hiljaisuudessa.

No niin…työt kutsuvat…koululaiset ja opiskelijat ovat palanneet jälleen kirjastoon. Se on ihanaa! Kirjasto taitaakin olla ainoita paikkoja Helsingissä, jossa sattuu ja tapahtuu kesästä talveen säistä piittaamatta.

Read Full Post »