Ihmisten kuvio

”Et saa salata mitään. Et saa lieventää mitään. Sinun on rakastettava jokaista heitä, vaikka he mielestäsi näkisivät maailman väärässä valossa. Sinun on suotu nähdä kauemmaksi kuin heidän. Sinä tajuat kokonaisuuden ja näet tulevaisuuden, mutta sinä et paranna heitä. Sinun on otettava heidät sellaisina kuin he ovat etkä voi muuttaa heidän ainoatakaan askeltaan. Vääristyköön maailma heidän silmissään, polttakoon tuska ja kärsimys heidät, kuitenkin heidän on käytävä tiensä, upottava näkymättöminä, päättymättöminä lankoina loputtomaan kuvioon. Ja jokainen heistä on samanarvoinen. Jokainen on mukana muodostamassa kuviota, jota itse ei milloinkaan tule näkemään valmiina.
      Valo huikaisee silmiäsi. Seinät puhkeavat. Ikkunat avaavat salaisuutensa. Kasvot puhuvat. Hetki on sinun – ei ole sinun vertaistasi. Huomenna saat maksaa sen katkerasti, lohduttomuudella, pohjattoman voimattomuutesi tunnolla maksat sen. Mutta se on huomisen asia. Nyt elät tuokion ikuisuutta.”

 

 

Noin kirjoittaa Mika Waltari teoksessaan Surun ja ilon kaupunki (2008: 81; ilmestynyt alun perin 1936) ja tuohon katkelmaan oikeastaa sisältyy koko teoksen ydin. Yhdenpäivän romaani tuo lukijan eteen ison ryhmän ihmisiä, joiden kohtalot hipaisevat tai suorastaan törmäävät toisiinsa. Helsinkiin aamujunalla saapuva salaperäinen mies, kuolemaa tekevä vanha nainen, kapinoiva koulupoika, uutta elämää kaipaava työläisnuorukainen, liikevoittoonsa valmistuva mies, kutsumuksen ja velvollisuuden kanssa painiva opettaja, jyrkkä rehtori, luokkarajat ylittävää rakkautta yrittävä neitonen – sekä kirjailija, joka katselee vastapäisen talon ikkunoita ja yrittää kirjoittaa teosta, jonka kuvion toisilleen tuntemattomat ihmiset muodostavat ihmiset. Ylläolevassa lainauksessa kirjailija miettii tekeillä olevaa teostaan.

 

Romaani on vaikuttava, ehkä parhainta Waltaria mitä olen lukenut. Hallittu, tiivis, kiinnostava. 1930-luvun Helsinki, sen asukkaat, ihmisten elämän ehdot ja ratkaisukohdat, joihin vaikuttavat niin menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus saavat tarkan ja pohditun käsittelyn romaanin sivuilla. Uuden painoksen lopussa on aikalaisvalokuvia Helsingistä. Niiden kautta saa pienen pieniä välähdyksiä siitä, mitä romaanin henkilöt ovat kaupungistaan nähneet.

 

Ja se kirjailijakuva – ei voi välttyä ajattelemasta kuinka paljon Waltari on kirjailijan muotokuvaan itseään kirjoittanut. Hieman samantapainen kirjailijahahmo näet on teoksessa Neljä päivänlaskua. Surun ja ilon kaupungissa kirjailija haahuilee luomistuskan ja arkisten pikkuhierteiden puristuksessa ja tämä kuvaus on kirjallisuuden ystävälle kiinnostavaa luettavaa, koska sitä kautta avautuu pieni ikkuna kirjailijoiden maailmaan.

Advertisement

Read Full Post »

Minkälainen on sinun Helsinkisi?

Olet tässä (Helsinki) -kirja julkaistiin kesäkuussa 2008. Se esittelee Helsinkiä kaupunkitilana, uudesta näkövinkkelistä. Kirjassa annetaan tärppejä vaihtoehtoisista nähtävyyksistä ja paikoista ajantajun kadottamiseksi. Minkälainen voisi olla summamutikkaseikkailu tai lounastuntiharhailu? Oma tiedonjano sai Meiju Niskalan kirjoittamaan Helsinkiä kaupunkina koettelevan kirjan. Tekstit kruunaa Piia Seppälän kuvitus. Kirjan sisältöön ovat vaikuttaneet sadat kaupunkilaiset kirjoittamalla kaupunkitarinoita verkossa toimivan Olet tässä Helsinki-palvelun sivuille. Muistojen kerääminen on jatkunut verkossa kirjan ilmestymisen jälkeen, sieltä löytää myös hauskoja lisätehtäviä ja päivityksiä kirjaan.

Olet tässä Helsinki-kirja ei ole koskaan valmis, vaan tarjoaa lukijoilleen mahdollisuuden kirjoittaa kaupunkiopasta aina uudestaan. Tehtäväkirjamuotoon puettu verkkopalvelu sisältää hauskaa puuhaa. Kaupunkikonsultin laatimissa tehtävissä saa yhdistellä omaa kokemuksellista tietoa ja kaupungin historiaa. Tai oppia kuulostelemaan, tässä esimerkki: Keskity kuuntelemaan kaupungin mikroääniä. Kuulostele liikennevalon muuttumista keltaisesta punaiseksi, ja päiden kääntymistä oikealle ja vasemmalle ennen ruuhkaiselle suojatielle astumista. Kuuntele, kuinka pilvenlonkare liukuu Suomenlinnan ohi ja Kauppatorilla partioiva pulu räpsäyttää silmiään, miten Havis Amanda antautuu ajan patinoitavaksi ja Lasipalatsin nostalgiset valokyltit surisevat punaista. Odota, mitä tapahtuu

Itse muotoilin vastaukseni jotakuinkin näin. Kaupunginosissa on erilaisia akustiikkoja. Huomasin sen, kun vietin aikaa ystäväni asunnossa Etelä-Helsingissä, niin monta kerrosta rappuja ylös, että silmien tasalla oli koko ajan labyrinttikattojen, savupiippujen, ilmahormien, kirkontornien, ylipäätään erilaisten rakennusten huippumuodostelmat, toisin sanoen paljon kiveä, peltiä ja ilmaa. Kaupungin mikroäänet kantautuvat sinne omituisen kirkkaina. Siellä kuuli, että kaupungissa todella on tiheä äänimaisema. Toisinaan sitä hämmästyi, ikkunan unohtuessa auki, kaupungin päästämiä tuntemattomia ääniä. Se suuri ja korkea kaikukoppa taisi lisätä volyymia koirien haukahduksiin ja lintujen parahduksiin, miltei kuin siivekkäät liskot olisivat lentäneet kattojen yllä, varsinkin öisin!

Eikö kirjastoa voisi ajatella paikkana, joka antaa kaupungille kasvot ja äänen? Kirjastohan on tila, jossa kollektiivinen muisti ei ole ainoastaan säilössä, vaan myös elää. Mahtuuko hyllyjen väliin maasto arjen löytöretkeilylle? Ja mitä löytöretkeilyllä oikeastaan tarkoitetaan?  Vaikka sitä, että yllättyy, kun jokin ylittää odotukset. Kaupungin kartta saa uuden ulottuvuuden Torkkelinkuja 22:n kohdalla, missä sadevesikaivo kuiskii lentokenttäkuulutuksia (Markku Puustisen ääniteos nimeltä ”Mutta minä lähden”). Mitä siis voisi löytyä kirjaston reiteiltä, ”luokituspylväiden ja –paalujen” välistä, luokitellun kokoelman kätköistä?

 

Ja kaikkien helsinkiläisten kauhistukseksi, ensin ehti tällä saralla Turku! Olet tässä Turku-kirja julkaistiin jo keväällä 2006. Mitä kaikkea voikaan tehdä täl tai tois pual jokke? Kirjan mukaan siellä voi vaikka heiluttaa jokirannan lehmuksen vappuhuiskalla hiirenkorvalle, mene ja tiedä.

 

 

Read Full Post »

Helsingin juhlaviikoista lyhyt matka syksyyn

Elokuun loppupuolella mielen valtaa aina tietynlainen outo melankolinen tunne. Tunne ei synny lomien loppumisesta tai syksyn merkeistä luonnossa vaan Helsingin ihanien kaupunkitapahtumien vähittäisestä hiipumisesta. Helsingin juhlaviikkojen huipennus Taiteiden yö on merkki kesän väistymisestä ja harmaan arjen paluusta.

Taiteiden yö ja juhlaviikkojen ympärille rakennettu Runokuu olivat jälleen ohjelmatarjonnaltaan hienoja tapauksia. Mutta arvokkainta näissä tapahtumissa on silti niiden ympärillä oleva ihmisvilinä, joka muistuttaa hyväntuulisuudessaan jopa ihan aitoa eläväistä kaupunkikulttuuria. Täytyy myöntää, että omassa Taiteiden yössäni itse taide jäi (ja on edellisinäkin vuosina jäänyt) sivurooliin ja olennaisimmaksi tuli eri taiteen lajien ja tyylien paljouden ihmettely. Taiteiden yö on itämaisen basaarin kaltainen tila, jossa mahdollisimman erilaiset äänet, värit ja maut sekoittuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Syvällinen taidekokemus on tästä poiketen aina intiimi asia, joka on parhaimmillaan yksinäisyydessä tai siis paremminkin yhdessä taideobjektin kanssa.

Miksi ihanan ja ystävällisen ihmisvilinän korvaa elokuun jälkeen taas harmaat ilmeettömät kasvot ja määrätietoiset, mukamas kiireiset, askeleet? Eikö juhlaviikkojen ja Taiteiden yön meiningin voisi antaa jatkua myös syksyn pimeydessä ja talven loskakeleissä. Pimeinä kuukausinahan täällä juuri tarvittaisiin iloa elämään. Sää ei ole ongelma. Tapahtumia voisi järjestää sisätiloissa tai katetuissa ja lämmitetyissä ulkotiloissa. Suomalaisissa taitaa kuitenkin olla ohjelmoituna ikiaikainen metsäläisen vuosirytmi: kesät tehdään töitä ja juhlitaan aamusta iltaan nukkumatta ja talvella murjotetaan ja syödään neljän seinän sisällä. Tätä rytmiä on vaikea murtaa, mutta toivotaan että joku edes yrittäisi.

Runokuun tapahtumista ja kuluvan vuoden sykähdyttävimmästä taide-elämyksestä kirjoittelen lisää myöhemmin. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että jälkimmäinen koettiin yhdessä 10 000 muun ihmisen kanssa – eikä siis yksinäisessä hiljaisuudessa.

No niin…työt kutsuvat…koululaiset ja opiskelijat ovat palanneet jälleen kirjastoon. Se on ihanaa! Kirjasto taitaakin olla ainoita paikkoja Helsingissä, jossa sattuu ja tapahtuu kesästä talveen säistä piittaamatta.

Read Full Post »