Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for lokakuu 2008

Marraskuu, kuukausista pahin tai ainakin synkin, on alkamassa toden teolla. Se, että on vähän alakuloa ilmassa, on ihan normaalia. Tuomas Enbusken luotsaaman tv-ohjelman Epäkorrektia!  ensimmäisessä osassa syksyn alussa lääkärit Antti Heikkilää myöten kertoivat mielipiteitään masennuksesta ja sen hoidosta. Myös Kauko Röyhkältä kysyttiin, onko hän ollut masentunut. Kauko vastasi, että ei ole ollut, vaikka armeijasta ja siviilipalveluksesta kieltäytyessään hän joutui psykologin syyniin, joka ennusti hänelle tulevaisuuteen masennusta. Kauko kertoi välttyneensä masikselta lähtemällä pois paikoista ja tilanteista, jotka eivät hänelle sovi, kuten siviilipalvelus.” Onhan tuossa pointti. Jos negatiivisille asioille voi jotain tehdä, kannattaa ryhtyä toimeen.


Antti Heikkilä totesi, että pillereitä annetaan liian helposti ilman kunnon diagnoosia. Jos elämässä myllertää ja tapahtuu menetyksiä, ihmisen kuuluukin surra ja menettää joksikin aikaa dynaamisuutensa. Hän sanoi myös, että ihmisillä on nykyään liikaa aikaa murehtia työpaikan huonoa ilmapiiriä (ja kenties luodakin sitä), kun oikeasti työ ei ole fyysisesti niin raskasta kuin ennen vanhaan. Alakulo ei ole masennusta, mutta oikeaa masennusta kuuluu tietenkin hoitaa niin lääkkeillä kuin terapioillakin, jos vaan sattuu hoitoon pääsemään. Terveisiä vaan kunnallisvaaleissa onnistuneille.

Marrasalakuloon käytän itse mm. turvakirjallisuutta. Turvakirjaan tartun muutenkin silloin, kun on tylsä olo ja maailma murjoo. Minä pakenen ihan rehellisesti maailmoihin, joissa hyvä voittaa pahan, pulla tuoksuu ja ihmisiä onnistaa. Jos olisi varaa matkustaa Kanarialle, niin sitten menisin sinne alakuloa potemaan, mutta miettisin silloinkin tarkkaan mitä kirjallisuutta ottaisin mukaan. Jotain lämmintä.

No mitä ne minun turvakirjani sitten ovat? Menköön maine, mutta tässä tulee: Tove Janssonin elämäkerrat, erilaiset muistelmat ja Harry Potterit. Saatan myös etsiä kivoja lastenkirjoja. En kyllästy Tove Janssonin idylliseen lapsuuteen (vaikka ei hänenkään perheessään aina pulla tuoksunut), toisaalta hänen erillisyytensä ja monipuolisuutensa kiehtoo. Vilkkaat kulttuuriympyrät ihmisineen ja juhlineen sekä yksinäinen saari keskellä merta luovat kirjailijasta sopivasti ristiriitaisen hahmon.

Valitsen taatusti sellaiset muistelmat, joissa on vaikeuksista voittoon –teema. Viimeksi luin Audrey Hepburnista kertovan muistelmateoksen, eikä ollut ensimmäinen kerta sekään. Ja Harry Potterit sitten! Pottereissa hyvää on se, että niissä tapahtuu hengästyttävän nopeasti asioita – voin unohtaa omani. Tunnelma on maaginen, henkilögalleriasta löytyy jänniä tyyppejä, Tylypahkan ruokasalit ja makuukammiot loimottavat lämpimän takkatulen valossa ja Voldemort saa lopulta aina turpiin. En ole vielä läheskään lukenut Pottereita loppuun, joten marraskuu, tervetuloa! Mutta jos tulisi kuitenkin vähän lunta myös?!

Read Full Post »

Kokoushuoneessa porisee. Ison pöydän ympärille on istahtanut kaksitoista rouvaa, he ovat lukupiiriläisiä, eläkeläisiä. Minusta tuntuu, että me olemme myös ystäviä, sellaisiksi kuluneen vuoden aikana välit ovat muodostuneet. Keitän aina ison termoskannun kahvia, joskus kaksi. Aina syödään keksejä tai jos on aihetta juhlaan niin myös pullaa. Termospullo laskee puheensorinan lomaan törähdyksiä, joku nauraa.

Kun toissakesänä huhuilin kirjaston asiakkaita lukupiiriin, laitoin yhden aanelosen kirjahyllyn päälle ja ajattelin, että hyvä jos muutama edes huomaa lapun. Kiinnostuneita vastauksia tuli neljäkymmentä, nyt lukupiireissä on yhteensä kaksikymmentä ihmistä. He ovat lähes kaikki seniorikansalaisia ja naisia. Toivottavasti piireissä on kivaa, miksi he muuten siellä toisaalta kävisivät ja toisivat ystävänsäkin, mutta minun täytyy kyllä sanoa, että minulla on tosi kivaa.

Ihan alusta asti kerroin piiriläisille, etten aio olla mikään kirjallisuusanalyytikko ja luennoitsija, eikä kenenkään muunkaan tarvitse. Se parituntinen, jonka yhdessä kirjoja puiden vietämme, on rento ja vapaa, ja jokainen saa käsitellä kirjan miten haluaa. Jokainen saa olla äänessä vähän tai enemmän, ja jos kirja on aiheuttanut hepulin, senkin saa ronskisti ilmaista. Keskustelut ovat velloneet piireissä äänekkäinä ja kiihkeinäkin, eikä naurun remakoilta ole vältytty kertaakaan.

Olen tyytyväinen siitä, etten saa suun vuoroa vilkkaiden rouvien seurassa. Olen huomannut, että ihmisillä on kova puhumisen tarve. Kenellä on aikaa kuunnella? Haluaako kukaan? Olen oppinut tässä porukassa elämästä ja kirjoista enemmän kuuntelemalla kuin monesta kirjasta lukemalla. Lukupiiriläiset ovat lukukokemuksensa lisäksi kertoneet hyvinkin avoimesti itsestään ja elämästään, traagisiakin asioita. On ollut ihana huomata miten toiset komppaavat ja lohduttavat. On ilo nähdä jotain aitoa ja rehellistä. Yksi piiriläinen sanookin kokoontumisiamme ilmaiseksi terapiaksi. No olkoon, vedän lukupiiriterapiaa – hoidun itse siinä sivussa.

Read Full Post »

Löytöjä

Tänään messupäivä kuluu antikvariaattiosastoa penkoessa. Voi mitä aarteita! Loppupäivästä olen kahden iki-ihanan klassikkorunoteoksen onnellinen omistaja, ensi painokset vieläpä: Eeva-Liisa Mannerin Tämä matka (Tammi, 1963) ja  Sirkka Seljan Taman lauluja (Wsoy, 1945).

”Taman onni asuu kuussa.
Kun kuu on täysi, Taman onnikin on täysi.
Huomenna ei ole enää kuuta.
Tanssi Tama. Huomenna ei ole enää Tamaakaan.”

(Sirkka Selja)

Read Full Post »

…ei ole yhtään mukava yhdistelmä. Aloitan kiertelyn aamulla kuuntelemalla Tuija Lehtisen emännöimää haastattelua, jossa Päivi Lukkarila ja Vilja-Tuulia Huotarinen kertovat hevoskirjoista ja musiikista. Otsan takana rumpusoolojen tahdissa laukkaavien ponien vauhtia hiljentävät kirjailijoiden Aku Ankka -tunnustukset: ankkalinnalaisista hahmoista Päivi tuntee hengenheimolaisuutta Touho-serkkuun, Vilja-Tuulia Pelle Pelottomaan ja Tuija haluaisi ehdottomasti olla Milla Magia. Omaa ankkahahmoani miettien aloitan vaelluksen messujen kaupalliselle puolelle.

Yllättävän paljon messuvieraita Messukeskuksen käytävillä kuljeskelee perjantaina jo puolenpäivän aikaan. Raivaan tieni Sammakon pisteeseen, mistä mukaan tarttuu Kiroileva siili -kortteja (joku onnekas ystävä saa erilaisen joulukortin, ”jou.” vaan) ja Arto Lapin Kukko puussa – mitallisia runoja. Sammakon jälkeen korviin kantautuu Kotiteollisuus-yhtyeen Hynysen ääni, jostain yleisön selkämeren takaa pilkahtavat herran pitkät kutrit. En mitenkään ymmärrä miksi Hynynen puhuu miesten viiksistä, koska samaan aikaan seuralainen kaappaa innosta hihkaisten käteensä Stephanie Meyerin uusimman suomennoksen Epäilys. Kaivaessaeni vain hieman huokaisten laukun pohjalle piilottamaani kukkaroa, tajuan haastattelun koskevan kirjaa Rakkaudella, Hynynen. Ei kai kirja nyt viiksien kulttuurihistoriasta kerro?

Seuralaisen kanssa vaellamme osastolta toiselle ja kohta käsiimme on kerääntynyt kassi jos toinenkin – ja olemme vasta kiertäneet neljäsosan messualueesta. Silmiin ja korviin pilkahtavat PMMP, Torsti Lehtinen, Harri István Mäki ja moni muu. Pikatankkauksen jälkeen jatkamme kiertelyä hetken verran, mutta lopulta on annettava periksi päänsärylle ja lähdettävä kotiin. Onneksi messut kestävät useamman päivän, antikvariaattipuolelle ehdin vasta vilkaista.

Kotimatkalla valitan miksi messuosastot sisustetaan kuumuutta ja tukalaa oloa kassajonoissa seisovien kasvoille hohkaavilla lampuilla ja miksi osastojen pöydät ovat liian liki toisiaan. Seuralainen taputtaa lohduttavasti kädelle, vaihtaa puheenaihetta ja sanoo olevansa Iines Ankka. Minua alkaa naurattaa ja totean, että päivästä riippuen voisin olla Hessu Hopo tai Mummo Ankka. Minni Hiiren korkokenkiin en Kirjamessuilla suostuisi.

Read Full Post »

Haahtelaa ja iltateetä

Lumipäiväkirja (Otava, 2008) ahmaisee minut yhdeksi illaksi mukanaan, Joel Haahtelan melankolia ja lyyrisyys vetoavat, siitäkin huolimatta että mies toteaa kirjailijan toistavan samaa kaavaa kuin Perhoskerääjässä (Otava, 2006). Mitä sitten, intän vastaan vannoutuneena Haahtela-fanina. Tarina on eri ja henkilöt, muistojen kudos, keveys ja raskaus ovat kiehtovassa suhteessa, Haahtela tavoittaa elämisen ytimen, hetkellisyyden. Elämä on kohtaamisia, mitään eikä ketään voi omistaa, vain muistot ja oikeastaan niissä on kaikki. Mies tuhahtaa, tarttuu uusimpaan Fred Vargasiin ja vajoaa sohvan uumeniin. Minä en viitsi keittää sille edes iltateetä, laittakoon tänään ihan itse.

P.S. Ai niin, Lumipäiväkirjasta kirjoittaa myös Jäljen ääni. Ja Helsingin Kirjamessut ovat alkaneet!

Read Full Post »

Orava

Kahvihuoneen ikkunasta katselen syysmyrskyä pelkäämätöntä oravaa, se hyppelehtii nurmikolla sinne tänne, suussaan käpy tai tammenterho, vaikea erottaa näin kaukaa. Huolellisesti se kätkee kantamuksensa nurmikkoon, talven varalle, tai niin se varmasti ajattelee (jos oravat nyt ylipäätään ajattelevat), mutta muistaakohan se enää huomenna minne on aarteensa haudannut? Tulee ihan mieleen Tove Janssonin Taikatalven (Wsoy, 1957/2000) kovaonninen orava:

”- Siellä on orava, hän ei ole muistanut pysytellä sisässä, sanoi Tuu-tikki. Jäärouva taivutti kauniit kasvonsa oravan puoleen ja raaputti sitä korvan takaa hajamielisenä. Orava katsoi lumoutuneena häneen, suoraan hänen kylmiin, sinisiin silmiinsä. Jäärouva hymyili ja jatkoi matkaansa. Mutta hänen askeltensa jäljillä makasi orava jäykkänä ja kylmänä, pienet jalat ilmassa. —

– Hän on aivan kuollut, sanoi pikku Myy asiallisesti. – Hän sai ainakin ennen kuolemaansa nähdä jotakin oikein kaunista, kuiskasi Muumipeikko värisevällä äänellä. – Nojaa, sanoi pikku Myy. Oli miten oli, joka tapauksessa hän on nyt unohtanut kaiken. Ja minä aion tehdä hänen hännästään pienen suloisen muhvin.” (s.43-44, suom. Laila Järvinen)

Ehkäpä tämä orava on viisaampi. Ainakin se ymmärtää käyttää suojatietä vilistäessään tiehensä.

Haahtela on vieläkin lukematta. Mies nappasi sen taukolukemisikseen töihin, enkä ole sen koommin opusta nähnyt. Pitääkin muistaa illalla vähän kovistella…

Read Full Post »

Tämä on taas yksi niitä päiviä kun eväät unohtuvat kotiin keittiönpöydälle, lyijykynät putoilevat hyppysistä, tietokone jumittaa ja asiakkaat etsivät aivan toisia kirjoja kuin mitä ensi kuulemalta luulen. Ja tietenkin onnistun vielä pudottamaan jugurttia (jonka jalomielinen kollega on eväättömälle omistaan tarjonnut) vastapestylle lempineuleelleni…

Mutta onneksi on vapaa viikonloppu edessä! Haaveilen jo iltalenkistä puistossa, jossa tuoksuu syksy: keltaiset lehdet ja märkä maa, kaupunkikoirien kuraiset käpälät. Ja Bestseller-hyllystä poimittu Joel Haahtelan Lumipäiväkirja (Otava, 2008) odottaa laukun pohjalla lukijaansa…

Read Full Post »

Older Posts »