Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for joulukuu 2009

Kirsi Valastin Naisen juoksukirjan inspiroimana, olen suunnitellut tulevaa kestävyysharjoitteluani. Aion 2 vuoden kuluttua olla paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Olen ostanut itselleni juoksupäiväkirjan, tehnyt tavoitteet, kaivanut esille pölyyntyneen askelmittarin sekä sykemittarini käyttöohjeet. Karhut odottavat eteisen matolla ja vanhat verkkarit on kaivettu esille. Olen intoa täynnä! Kiitos pukille inspiroivasta lahjasta, tästä voi todella seurata jotain hyvää.

Nyt odotan – kevättä. Mieheni patistaa minua matolle juoksemaan, kun ei kestä enää jupinoitani loskasta ja liukkaasta kelistä. Itse ajattelin odotellessani lukea Dostojevskin tuotantoa uudelleen. Olen suuri Dostojevski-fani. Pelurit on mieletön sukellus ihmismielen intohimoihin ja addiktioihin. Jos tulevan kevään ja kesän aikana saan hommattua itselleni kunnon juoksuaddiktion, voin huoletta juosta koko ensi talven. Vanhan ruhtinaan rakkaus taas on erinomainen kuvaus piittaamattomuudesta ja oman edun tavoittelusta. Voisin päähenkilöitä mukaellen sukeltaa täysin omaan itseeni ja laiminlyödä perheeni juoksemalla.

Jospa Karamazovia lukiessa kevätkin saapuisi!

Advertisement

Read Full Post »

Pukki on valmis!

Nyt sen sitten tein! Viime tipassa, hiessä, tungoksessa, liian vähällä vedellä ja leivällä ravittuna syöksyin kirjakauppaan ja tein ”jokavuotiset Kuortit” – ostin pukinkonttiin kirjoja. Kirjahan on hyvä lahja, kestävä, älykäs ja kertoo lahjan antajan pitävän lahjan saajaa lukumiehenä/naisena. Mutta on se kyllä tylsäkin! ”Jaahas, sieltä se Eija-Liisa taas saapuu kovine paketteineen!”. Näin meillä.

Itse toivoin, että tänä vuonna pukki ei toisi minulle romaania, ei ainakaan Uunia. Olen ennkkoluulojeni vanki, mutten halua viettää aikaani uuninmuuraushommissa. Uunihan on varmasti monisyinen ja hieno teos ja mielelläni tietysti kuulisin sen lukijoilta ensikäden tietoa. Kannattaako Uuniin tarttua?

Itse toivoin pukinkonttiin Naisen juoksukirjaa – ruumiinkulttuuria. Saas nähdä, olenko ollut kiltti vaiko tuhma!

Joka tapauksessa toivotan kaikille oikein nautinnollista joulua!

Read Full Post »

Terveisiä talvihorroksesta, joka jatkuu ja jatkuu ja … Kovasti harmaata on ollut, töihin raahustettu puolinukuksissa, säikähdetty kirjaston kirkkaita valoja ja kotiin palattu suorinta tietä korkeintaan ruokakaupan kautta. Kerään voimia jouluryntäykseen, lahjat ovat hankkimatta, mutta ehkä ne voisi ostaa kaikki yhdestä kaupasta, eli kirjakaupasta, tai jospa tänä vuonna tukeutuisikin nettikirjakauppaan ja -antikvariaattiin? Vieläköhän ehtisi?

Horroksessa unohtui suklaakalenterin osto, mutta onneksi Sanojen ajasta löytyi Naiskalenteri, jonka kuvien ja tekstien parissa on tullut viihdyttyä tovi jos toinenkin suklaata kaipaamatta.  Aiemmin Sanojen ajassa on ollut jouluaiheisiin teksteihin keskittyneitä joulukalentereita, mutta tänä vuonna siis jotain erilaista. Ja mikä ilo: tämän kalenterin luukkuja voi raottaa etukäteen!

Sanojen aika ilahduttaa toisinkin. Finlandia-listaa taannoin lukiessani minulta loksahti suu auki. Se kirja, jolle olin ollut jo ennakkoon valmis myöntämään palkinnon – jos minulta joku olisi vaivautunut kysymään – ei ollut päässyt edes koko listalle. Sanojen ajan Varjo-Finlandia-listalta kirjan kuitenkin löysin. Arvaatkos mikä romaani on kyseessä?

Read Full Post »