Valkoiseen taloon

Muistatteko Alex Haleyn kirjoittaman kirjan Juuret. Se ilmestyi 1976 Amerikassa ja käännettiin suomeksi pari vuotta myöhemmin. Juuret oli yksi nuoruuteni merkkipaaluista. Luin kirjan muutamaankin kertaan, luultavasti noihin aikoihin aloin ymmärtää kunnolla, mitä rasismi on. Kirjailijan esi-isä Kunta Kinte oli Gambiasta vuonna 1750 Yhdysvaltoihin tuotu orja, jonka elämää ja jonka jälkeläisten elämää kirjassa kuvataan. Sittemmin kirjan todenperäisyydestä on kovastikin kiistelty, mutta onko sillä loppujen lopuksi väliä, oliko Kunta Kinte fiktiota. Orjakauppa on historiallinen fakta kuten siihen liittyvä inhimillinen kärsimys. Luin myös muuta afroamerikkalaista kirjallisuutta ja ahmin tietoa värillisten oloista, kulttuurista ja rotusorrosta. Olin vihainen ja minussa asui tuolloin melkoinen maailmanparantaja.

Yöpöydällä komeilee Barack Obaman ensimmäinen kirja, muistelmateos Unelmia isältäni, kertomus rodusta ja sukuperinnöstä. Enpä usko, että mikään mahti maailmassa saisi minua tarttumaan George W. Bushin elämäkertaan. (George Bushista tehdyn elokuvan W tietysti voisi käydä katsastamassa, Josh Brolinin roolisuoritusta on kehuttu.)

Tässä kirjassa ei kuvailla presidentinvaalikiertuetta tai kerrota millä värillä Michelle sisustaa tuoreen presidenttiparin makuuhuoneen. Tässä kirjassa Obama kuvailee omaa perhettään, historiaansa ja persoonaansa sekä niitä arvoja ja ajatuksia, joiden vuoksi Yhdysvaltoihin saatiin 2009 värillinen presidentti. Sitä paitsi yleisesti väitetään, ettei värillä ollut oikeasti väliä, vaan paras voitti. Minun on helppo yhtyä väitteeseen. Barack Obaman isä oli kotoisin Keniasta, Alegon kylästä. Sieltä on aika pitkä matka Valkoiseen taloon niin fyysisesti, ajallisesti kuin ideologisesti. Voiko maailma tosiaan muuttua paremmaksi? Go Obama!

Advertisement

Read Full Post »

Paulon matkassa

Silloin kun Paulo Coelholta ei vielä oltu käännetty kuin pari kirjaa, luin englanniksi teoksen Veronica decides to die eli Veronika päättää kuolla. Minusta se oli melkein tajunnan räjäyttävä kirja. Just noinhan se menee. Kun on oikeasti kuolemassa, ei enää haluakaan kuolla. Varo mitä toivot, voit saada sen. Opettele nauttimaan elämästä, äläkä valita turhasta. Oman navan ympärillä on kiva pyöriä niin kauan kun kaikki menee hyvin mutta kun elämässä on kahmalokaupalla vastoinkäymistä ja epäonnea, niin tappiotunnelmakin pitää kestää.

Nyt on muotia vihata Paulo Coelhoa, koska hän on liian rikas ja kuuluisa ja kirjoittaa hirveätä höttöä. Muka elämäntapaopasta ja lällää positiivista hengellisyyttä. Veronikan jälkeen luin vielä muutaman suomennetun Coelhon kirjan, koska yhtäkkiä alkoi Paulo Coelho-buumi ja uusia kirjoja ilmestyi kuin tyhjästä. Muutkin ilmeisesti huomasivat, miten ”tajunnan räjäyttävästi” Coelho kirjoittaa.

Sitten tuli pitkä tauko, enkä halunnut tykätä Paulosta kun kaikki muut tykkäsivät. Kirjatkin toistivat itseään. Hylkäsin kirjailijan. Vuoden alussa olo oli jotenkin raskassoutuinen ja aloin kaivata kyökkiterapiaa. Kirjastossa käteen osui Coelhon Pyhiinvaellus. Oikeat kirjat kuulemma aina löytävät lukijan.

Ei minusta tullut uusherännäistä Coelho-fania, mutta sain kirjasta outoa lohdutusta. Sitten näin televisiosta dokumentin, jossa pieni, sympaattinen, väsähtäneen näköinen kalju mies mainosti pukeutuvansa yhden euron hintaiseen t-paitaan, lauloi hieman humaltuneena kiiltävin silmin Sinatran My wayn illallispöydässä ja puhui ajoittain ihan järkeviäkin. Kolhuitta ei Coelhokaan ole elämässä selvinnyt. Vanhemmat laittoivat nuoren kapinoivan pojan muutaman kerran mielisairaalaan ja reissuvuosina tuli kokeiltua huume jos toinenkin.

Paulo sanoi saaneensa rohkeuden kirjoittaa kirjoja Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitillä 80-luvulla. Välillä tuntuu, ettei elämäntehtävän kirkastuminen olisi itsellekään yhtään pahitteeksi. Mutta ennen kuin lähden löytämään itseni pyhiinvaelluksella, koitan päästä väsähtäneen perheeni kanssa alematkalla jonnekin Kreikan saarelle kesäloman alkajaisiksi. Hiihtolomalla se ei onnistunut.

Read Full Post »

Työstä saa tykätä

Ystäväni soitti eilen illalla ja oli murheen murtama. Hän oli palannut muutaman kuukauden työprojektin jälkeen perustyöhönsä ja kuinka ollakaan, häneltä oli viety kaikki omat vastuutyöt projektityöperiodin aikana. Kun hän palasi takaisin oman työnsä pariin, työpöytä ammotti tyhjyyttään. Kun ystäväni tiedusteli kollegoilta töidensä perään, hänelle sanottiin, että ”eihän sua enää näytä ”nämä” hommat kiinnostavan kun tota vientiä riittää”.Ystäväni eristettiin porukasta sillä, ettei hänelle puhuttu yhteisistä työhön liittyvistä asioista ja muutoksista. Kysymälläkin informaatiota sai niukasti.

Viime aikoina on puhuttu paljon koulukiusaamisesta. Kiusatut lapset ja nuoret eristäytyvät, koska heidät eristetään yhteisöstä kiusaamalla. Kyllä jokainen ihminen mieluusti haluaa yhteisössään kaveerata, edes jonkun kanssa. Erilaisuus tuntuu massahenkisistä aina uhkaavalta. Jotta olisi kaikkien hyväksymä, on opeteltava miellyttämään kaikkia. Kyllä minä olen sitä mieltä, että kiusaajilla itsellään on jotain pahasti pielessä! Näistä asioista on meilläkin kotona lasten kanssa puhuttu ja puhuttu. Se on sekä ennaltaehkäisevää, että parantavaa. Lapsilla ei saa olla mitään sellaista, mistä he eivät uskalla kotonaan vanhemmilleen kertoa. Kiusata ei saa ja kahakoihin ei hankkiuduta mutta puolustautua tarvittaessa saa.

Kaikilla työpaikoillakin on omat kadehtijansa, maton alta vetäjät, idean ryöstäjät, mustamaalaajat ja se lukuisa peesaajien joukko. Se, että lapsilta puuttuu kykyä ja rohkeutta omaan ajatteluun on normaalia, mutta aikuisilla se on anteeksiantamatonta.

Ruben Gallegon kirjassa Valkoista mustalla pieni kädetön ja jalaton orpo poika suoriutuu uskomattomalla positiivisuudella, viisaudella ja onnella Neuvostoyhteiskunnan ja kiusaajiensa käsistä voittajaksi. Lukukokemus on sekä karmea että kevyt, mikä taas johtuu Gallegon tavasta kirjoittaa tietoisesti negatiivisuutta välttäen. Kirja antaa runsaasti toivoa. Yhtä hyvin ei käy Jonas Gardellin Koomikon synty –kirjan henkilöille. Gardellin kirjassa kuvataan hienostokaupunginosan hyvinvointilapsia, joilla on kaikkea ja ei mitään. Hauskuus löytyy heikompien lasten nöyryyttämisestä. Lukekaapas nämä ja luetuttakaa nuorillanne!

Ei ole olemassa ihannetyöyhteisöäkään. Ehkä kannattaa kuitenkin pikkuisen aina miettiä omaakin käytöstä. Ottaako muiden onnistuminen päähän, onko se todella minulta pois, jos joku tykkää työstään? Mitä voin tehdä saadakseni työstä tyydytystä, löydänkö itse uusia ideoita? Sokaiseeko valta? Kateuden vihreä pukee harvoin. Vaaleanpunaisten lasien läpi ei pidä esimiesten eikä kollegoiden katsoa kun toista laitetaan maan rakoon, asioihin pitää puuttua. Työn iloa kaikille!

Read Full Post »

Huvittaisiko paijata?

Miltähän se tuntuisi, jos minua odottaisi kirjaston ovella aamulla töihin tullessa unenlämpöinen karvapallo, joka aloittaisi kiehnäämisen puntissa ennen kuin ehdin ottaa ulkokengät jalasta? Tuntisikohan päivän ensimmäinen jörrikkä sanomalehdenlukija kirjastoon sisään astuessaan pienen läikähdyksen rinta-alassa, kun karvapallo naukaisisi ovella tervehdyksen ja istahtaisi viereen tuolille ja puskisi otsallaan sivua kääntävää kättä? Mitäköhän teinihormoneissa sekoileva nuorisojoukko tuumisi siitä, että kissa asettuisikin tietokoneen viereen tutkailemaan porukan mesoamista?

Yhtäkkiä minun on vaikea kuvitella kirjastoon kissaa, erityisesti suomalaiseen kaupunkikirjastoon. Ja jos kissa ei olisikaan kuten Iowalainen kirjastokissa Dewey Readmore Books, tilanne voisi muuttua pian ihan sirkukseksi tai sodaksi asti. Mutta kyllä minusta tuntuisi ihanalta nähdä aamulla töihin tullessa pörheä katti. Voi olla, että hyllyttäisin ihan eri fiiliksellä, jos kirjakärryssä salamatkustaisi päiväunia nukkuva kissa.

Vicky Myron, Iowalainen kirjastonhoitaja, työskenteli 25 vuotta Spencer -nimisessä amerikkalaisessa pikkukaupungissa kirjastonjohtajana. Uransa alkutaipaleella Vicki löysi eräänä kylmänä pakkasaamuna kirjaston palautuslaatikosta hyljätyn kissanpennun ja päätti ottaa sen kirjastokissaksi. Prosessi ei ollut ihan mutkaton mutta ajan oloon kissasta tuli peräti maailmankuulu säyseän ja rakastavan luonteensa ansiosta. Eikä ihan huono asia ollut sekään, että kirjaston suosio kasvoi silmissä, ja asiakasmäärä sekä lainausluvut moninkertaistuivat kissan pitkän, 19 vuotta kestäneen elämän aikana. Luin Vicki Myronin Kirjastokissan jonkin aikaa sitten, kun podin karseaa flunssaa. Silmät punoittivat flunssan takia jo valmiiksi mutta liikutuin kirjan parissa siihen malliin, että silmät olivat turvoksissa kaksi päivää punoituksen lisäksi.

Mahtuisiko säyseä ihmisiä rakastava kirjastokissa tai hupsu puudeli vaikka uuteen keskustakirjastoon? Kun tulevaisuuden kirjasto on läpi yön auki, ehkä karvakaveri piristäisi yksinäistä ja rauhatonta yön kulkijaa koko kansan olohuoneessa. Haihattelua?

Read Full Post »

Kotimaisen runouden lukusuosituslista

Poikkeuksellisen hiljainen lauantai kirjastossa (onneksi, istuskelen täällä tiskillä silmät ristissä, kahvin voimalla, lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen). Kaikki ovat todennäköisesti lähteneet hiihtolomalle ja kukapa silloin mitään kirjoja kaipaa kun raikas pakkassää kutsuu ulkoilemaan… Mutta tässä on nyt tämä kokoamani runouden lukusuosituslista. Kiitos kaikille ehdotuksia lähettäneille! Kokosin listan sillä periaatteella, että runoteokset olisivat alkuperäisiä kokoelmia, eivät valittuja tai koottuja teoksia. Joidenkin runoilijoiden kohdalla oli kuitenkin pakko tehdä poikkeus siksi, että alkuperäisiä teoksia voi olla hyvin vaikea sellaisinaan saada käsiinsä tai suomenruotsalaisten runoilijoiden kohdalla niitä ei välttämättä ole suomennettu sellaisinaan, vaan valikoimina. Jokaiselta runoilijalta on listalla vain yksi teos (valitsin omavaltaisesti yhden, jos ehdotuksia oli samalta runoilijalta useampi), vaikka listalla on paljon sellaisia nimiä (kuten Manner, Turkka, Rekola, Saarikoski, Selja jne) joilta olisi voinut sisällyttää tähän useammankin teoksen tai vaikkapa koko tuotannon. Tämä siksi, että rajalliseen lukuun 50, mahtuu näin useampi maininnan arvoinen runoilija. Listan ulkopuolelle jää niin paljon hyviä lyyrikoita, että listan sataan kasvattaminen ei varmastikaan olisi ollut vaikea tehtävä! Mutta haasteellisempaa näin! Listaa ei voi siis pitää minään ”kotimaisen runouden 50 parasta” -listana, vaan leikkimielisenä lukusuosituslistana kaikille runoudesta kiinnostuneille. Mukavia lukuhetkiä listan parissa!

Ahti, Risto: Ja niin rakentuu jokin silta
Andersson, Claes: Ajan meno
Forsström, Tua: Lumileopardi; Puistot
Gripenberg, Catharina: Sinä siellä kaukana näytät tutulta
Haavikko, Paavo: Talvipalatsi
Hakalahti, Niina: Jotkut ja toiset
Harmaja, Saima: Hunnutettu
Heikkonen, Olli: Jakutian aurinko
Hellaakoski, Aaro: Jääpeili
Holappa, Pentti: Ankkuripaikka
Hämäläinen, Helvi: Voikukkapyhimykset
Juvonen, Helvi: Kalliopohja
Kailas, Uuno: Uni ja kuolema
Kajava, Viljo: 1930-luvun runot
Kanteletar
Karlström, Sanna: Taivaan mittakaava
Katajavuori, Riina: Kerttu ja Hannu
Kejonen, Pekka: Talvipäivänseisaus
Kirstinä, Väinö: Luonnollinen tanssi
Kivikk’aho, Eila: Niityltä pois
Kontio, Tomi: Taivaan latvassa
Kulmala, Juha: Mitä te odotatte?
Kunnas, Kirsi: Tiitiäisen satupuu
Laaksonen, Heli: Pulu uis
Leino, Eino: Helkavirsiä
Lintunen, Maritta: Valaistut talot
Manner, Eeva-Liisa: Tämä matka
Melleri, Arto: Ilmalaiva Italia
Meriluoto, Aila: Lasimaalaus
Nieminen, Pertti: Niin kiire tässä elämässä
Niska, Heikki: Ulijasta väkiä
Nummi, Lassi: Matkalla niityn yli
Pylkkönen, Maila: Monologit
Rasa, Risto: Hiljaa, nyt se laulaa
Rekola, Mirkka: Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille
Saarikoski, Pentti: Tiarnia-sarja
Saaritsa, Pentti: Yhdeksäs aalto
Selja, Sirkka: Taman lauluja
Sinervo, Helena: Ihmisen kaltainen
Stenberg, Eira: Vedenalainen silta
Sumari, Anni: Mitta ja määrä
Susiluoto, Saila: missä leikki loppuu
Södergran, Edith: Runot
Tiihonen, Ilpo: Muusa
Tossavainen, Jouni: Kerro
Tuomi, Panu: Einsteinin viimeiset sanat
Turkka, Sirkka: Tule takaisin, pikku Sheba
Turtiainen, Arvo: Minä paljasjalkainen
Viita, Lauri: Betonimylläri
Virolainen, Merja: Olen tyttö, ihanaa

Read Full Post »

Sofi Oksasen Puhdistus luettu!

Kahtena iltana mies on turhaan yrittänyt houkutella lenkille ja tyttäret ovat saaneet soittaa musiikkiaan miten kovaa hyvänsä, minä en ole edes kuullut. Olen istunut nenä kiinni kirjassa ja lukenut Puhdistusta. Kyllä, se oli hyvä kirja! Niin hyvä ettei sitä voinut jättää kesken edes iltalenkin ajaksi! Vaikka täytyy kyllä sanoa, että alussa epäilin, kerronnassa tökki hienoinen näytelmänomaisuus, mikä ehkä johtuu siitä että romaani on alun perin näytelmän pohjalta kirjoitettu. Zaran ja Aliide Truun ensi kohtaaminen on kuvattu häiritsevän toiminnalliseksi, jopa kaikki jalkojen liikahdukset on kuvattu yksityiskohtaisesti, aivan kuin lukisi näyttelijöille suunnattua ohjeistusta siitä miten näyttämöllä tulee liikkua. Mutta onneksi kerronta lähti hankalan alun jälkeen paremmin luistamaan ja vei mennessään. Pidin erityisesti kerronnan epälineaarisuudesta, aikatasojen vaihteluista, siitä että kahden naisen kohtalot ja menneisyys valottuvat vähä vähältä, limittyvät toisiinsa. Pidin erityisesti myös lukujen otsikoista: ”Aliide syö viisiterälehtisen sireenin kukan ja rakastuu”. Vaikkakin Aliiden epätoivoisen rakkauden kohde, Ingel-sisaren aviomies, Hans, vaikuttikin suoraan sanoen maailman värittömimmältä ja avuttomimmalta tyypiltä, ei kyllä ollenkaan kaiken sen rakkauden ja kärsimyksen arvoinen heppu, sanon minä! Mutta lisää Puhdistuksesta voitte lukea vaikka Sanojen ajasta tai Lukupiiri-blogista.

Runolista on jo miltei valmis, yli neljäkymmentä teosta, hienoa! Ja kiitos kaikille ehdotuksia lähettäneille! Odotan vielä huomiseen, jos jollekulle tulee mieleen joku runoteos jota ei missään tapauksessa saa listalta unohtaa. Huomenna lauantaivuorossa voin sitten koota listan julkistamiskuntoon, mikäli vain tiskissä päivystäessä ehtii. (Huh, noita lauantaivuoroja. Vanhimman tyttären kotiintuloa joutuu kuitenkin vahtaamaan taas yömyöhälle, eli se niistä riittävistä yöunista sitten…)

Read Full Post »

Närkästyneestä kollegasta ja kotimaisen runouden top 50 -listasta

Iltapäivän kahvitauolla, kesken Hesarin selailun (kulttuurisivuilla oli muuten tänään mielenkiintoinen juttu esikoisrunoilija Kaisa Ijäksestä!), yleensä melko rauhallinen kollega marssii sisään ja lätkäisee pöytään Sofi Oksasen Puhdistuksen, siihen vain keskelle sanomalehteä, niin että kahvikupista läikkyy kahvia pöytäliinalle. Närkästynyt kollega selittää vouhkaamisensa syyksi edellisen postaukseni, jossa tunnustan etten ole vielä lukenut Finlandia-voittajaa. Ja nyt ei kuulemma kelpaa tekosyyksi edes kirjaston varausjonon pituus, sillä kollega on minua varten kiikuttanut oman joululahjakappaleensa kotoa! Närkästynyttä vuodatusta seuraa joukko ylistyslauseita, kuten ”paras kirja mitä pitkiin aikoihin olen lukenut” ja niin edelleen. Hohhoijaa. Näitä ylistyksiä on kyllä kuultu jo kyllästymiseen asti, mutta eipä tässä sitten taida muu auttaa, kuin lukea itse ja nähdä onko kirja kaiken suitsutuksen veroinen. Palaan asiaan loppuviikosta…

Ja runolistasta. Viime viikolla julkistamani lukusuosituslistan kommenttilaatikossa käydyissä keskusteluissa ideoitiin vastaavaa listaa kotimaisista runoteoksista. Eli pistäkääpäs tulemaan ehdotuksia 50 kotimaisesta runoteoksesta jotka mielestänne ehdottomasti pitäisi lukea! Aikani pohdiskeltuani päätin, että lista pitäytyisi alkuperäisissä runokokoelmissa, ei yksittäisissä runoissa tai kootuissa laitoksissa. Ja sehän tietysti vaikeuttaa valintaa! On esimerkiksi selvää että Sirkka Turkka ja Mirkka Rekola ovat mukana listalla (kuten Hirlii jo kommentissaan ehdotti), mutta mikä teos heidän laajasta tuotannostaan nousee muita merkittävämmäksi? Myös Claes Anderssonia, Edith Södergrania ja Saima Harmajaa on ehdotettu ja mielestäni he kuuluvat ehdottomasti mukaan, mutta mitkä teokset? Tässäpä siis pohdittavaa ja keskusteltavaa! Omat ehdotukseni listalle ovat näin ensi alkuun seuraavat:

Aaro Hellaakoski: Jääpeili
Paavo Haavikko: Talvipalatsi
Uuno Kailas: Uni ja kuolema
Väinö Kirstinä: Luonnollinen tanssi
Tomi Kontio: Taivaan latvassa
Eeva-Liisa Manner: Tämä matka
Maila Pylkkönen: Valta
Pentti Saarikoski: Tiarnia-sarja (kolme erillistä, mutta trilogiaksi tarkoitettua teosta, joten otan nämä mukaan yhtenä kokonaisuutena)
Sirkka Selja: Taman lauluja
Helena Sinervo: Ihmisen kaltainen
Saila Susiluoto: Missä leikki loppuu

Read Full Post »

Puhdistusta taas

Sofi Oksanen juhlii jälleen! Tällä kertaa hän pokkasi Runeberg-palkinnon.  En ole lukenut tuota juhlittua Puhdistusta, ainakaan vielä…  Yleensäkään en lue teoksia, jotka on jo käsitelty etukäteen mediassa puhki. Niistä on vaikea saada mitään omaperäistä  irti. Omaan lukukokemukseen suodattuvat kaikki Annasta, Punaisesta langasta, Hesarista, kirjallisuuslehdistä, uutisista ja lööpeistä toitotetut analyysit. Lopullinen lukuelämys olisi vain sillisalaatti kaikesta tästä.  Puhdistus onkin minun mielessäni jo käsitelty asia, johon ei kannata palata. Samalla tavoin kuin Tuntematon sotilas, Odysseus, Kadonnutta aikaa etsimässä tai Rikos ja rangaistus.

Varatkaapas ja lukekaapas kaikki Michel Houellebecqin viimeisin suomennettu romaani Halujen taistelukenttä.  Kirja on ilmestynyt vastikään, mutta HelMet-kirjastoissa on silti vapaita kappaleita hyllyssä. Löytyy bestsellerinä, mutta myös kuukauden lainoina. Houellebecqistä olen pitänyt kovin paljon lähiaikoina. Joululomallakin paneuduin hänen kyllästyneitten seksiaddiktien kansoittamaan maailmaansa. Halujen taistelukenttä on Houellebecqin esikoisteos, jossa on päähenkilönä hillitöntä palkkaa ansaitseva IT-nörtti ja hänen sisällyksetön maailmansa. Välinpitämättömyys, vieraus ja tunteiden kuolema ovat sopivia avainsanoja teoksen maailmaan. En ole lukenut teosta vielä, mutta koitan pitää kiirettä että ehdin lukea sen ennen kaiken latistavia arvosteluja.

Read Full Post »

50 ja yli kotimaista lukusuositusta lisämaustein

KIITOS kaikille teille, jotka lähetitte ehdotuksia 50 kotimaiseksi lukusuositukseksi! Nyt en enää malta odotella uusia ehdotuksia, täydennän diktatorisesti listaa kollegan uudella suosikkiromaanilla (Juoksupoika), ystävän lempikirjailijalla (Kähkönen), yhdellä perusklassikolla (Aho), vaikutuksen tehneellä pienoisromaanilla (Rotko) ja kolmella dekkarilla, jolloin saadaan 50 kirjan lista romaaneja ja novelleja täyteen. Runokokoelmat ovat tällä kertaa mukana lisämausteena.

 

Ehdotuksia saa edelleen lähettää, listaa voi täydentää vaikka 100 asti ja ylikin, jos siltä tuntuu. Suosikkikirjahan on mitä suurimmassa määrin henkilökohtainen valinta eikä tällaisilla listoilla onneksi mitään lopullista totuutta kirjallisuuden ”kovasta ytimestä” (mitä se sitten onkaan) koskaan sanota. Listat ovat leikkiä ja lukusuosituksia, pakkoluetettavaa en kannata. Ja tätä listaa saa sitten kehua ja kritikoida aivan vapaasti!

 

Lista on aikamoisen monipuolinen, elävä ja yllättävä. Osallistujien ykkössuosikki on Pirkko Saisio kannoillaan Tove Jansson, Tuomas Kyrö ja Märta Tikkanen. Claes Anderson runoineen ja Hannu Salama Finlandia-sarjoineen rynnivät kärkeen myös. Käsittelin sarjoja yhtenä teoksena silloin kun koko sarja on mainittu. Lista on myös melko tasa-arvoinen: 26 nais- ja 23 mieskirjailijaa, kun ehdotetut runoilijat otetaan huomioon.

Mutta tässä lukijoiden valintoja kirjoiksi, joita he toivoisivat muidenkin lukevan. Kiinnostavia lukulöytöjä kaikille kirjoista innostuneille!

 

 

50  ja yli kotimaista lukusuositusta

1. Juhani Aho: Juha
2. Claes Andersson: Kuvien takana
3. Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
4. Paavo Haavikko: Rauta-aika
5. Kari Hotakainen: Sydänkohtauksia
6. Helvi Hämäläinen: Kadotettu puutarha
7. Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
8. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
9. Tove Jansson: Taikatalvi
10. Eeva Joenpelto: Lohja-sarja (Vetää kaikista ovista, Kuin kekäle kädessä, Sataa suolaista vettä, Eteisiin ja kynnyksille)
11. Tiina Kaila-Inari Krohn: Saari, joka nousi merestä
12. Aino Kallas: Reigin pappi
13. Mikko Karppi: Väinämöisen vyö
14. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
15. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
16. Leena Krohn: Tainaron
17. Mirja Kuivaniemi: Hinta
18. Willy Kyrklund: Polyfemoksen muodonmuutos
19. Tuomas Kyrö: Benjamin Kivi
20. Tuomas Kyrö: Liitto
21. Kähkönen, Sirpa: sarja – Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet 
22. Heidi Köngäs: Vieras mies
23. Jukka Larsson (Saisio): Kiusaaja
24. Joel Lehtonen: Kerran kesällä
25. Väinö Linna: Tuntematon sotilas
26. Miikka Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
27. Sofi Oksanen: Puhdistus
28. Hagar Olsson: Silkkimaalaus
29. L. Onerva: Mirdja
30. Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
31. Outi Pakkanen: Hinnalla millä hyvänsä
32. Juhani Peltonen: Elmo
33. Maria Peura : On rakkautes ääretön
34. Tuula Rotko: Susi ja surupukuinen nainen
35. Markku Rönkkö: Juoksupoika
36. Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies
37. Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa
38. Pirkko Saisio: Elämänmeno
39. Pirkko Saisio: trilogia Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja
40. Hannu Salama: Finlandia-sarja
41. Solveig von Schoultz:  Heijastus ikkunassa
42. Raija Siekkinen: Novellit
43. Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu
44. Aili Somersalo : Mestaritontun seikkailut
45. Eeva Tenhunen: Mustat kalat
46. Mila Teräs: Pimeän taivaan kilta
47. Märta Tikkanen : Miestä ei voi raiskata
48. Märta Tikkanen: Punahilkka
49. Antti Tuuri: Pohjanmaa
50. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
51. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
52. Lauri Viita : Moreeni

 

Lisäksi:

Claes Anderssonin runot laidasta laitaan
Saima Harmaja : Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeideiden valossa
Mirkka Rekola: Runot 1954-1978
Edith Södergran : Elämäni ja kohtaloni, kootut runot
Sirkka Turkka:Runot 1973-2004

Read Full Post »