Muu maa Montalbano

Vuosia sitten Italiaan muuttanut ystäväni vietti muutamia kesäviikkoja Suomessa perheineen. Hän kertoi tietysti nauttivansa Suomen kesästä niin kuin muutkin perheen jäsenet. Yksi ihanimmista kokemuksista oli ollut Kauppatorilla vaeltelu ja torikahvilassa viipyily. Kun perhe oli ollut tekemässä marjaostoksia, reipas torimyyjä oli kysynyt, että mistäs kaukaa sitä oltiin kun vierasta kieltä solkattiin. Ja kun myyjä oli saanut vastauksensa, että Italiasta, niin välitön reaktio kuului, ou jees Berluskooni, jees jees, big mään!

Kaipa siinä hymyiltiin ja nyökyteltiin sitten puolin ja toisin, mutta ystäväni oli mietteissään torilta pois astellessaan. Tämäkö on se, mitä nykyään ensimmäiseksi ihmisille tulee Italiasta mieleen? Se ei oikeastaan tehnyt häntä iloiseksi. Berlusconin politiikasta ja toimista ollaan montaa mieltä, useimmiten puistellaan epäuskoisesti päätä. Vieläkö muistatte ajan, jolloin Italiasta tuli mieleen pizza, Rooma, basilikan tuoksu, Toscanan kukkulat – Pavarotti!

Ystävälläni ja minulla on eräs ehdoton yhteinen ihailun kohde. Pidämme Andrea Camillerin Sisiliaan sijoittuvista dekkareista, joissa päähenkilö on vetävä komissario Salvo Montalbano. Tämä televisiosarjassakin esiintyvä enimmäkseen jurottava kaljupää saa jostain syystä villasukat pyörimään jaloissa. Kirjailija Camilleri on jo yli kahdeksankymmenen mutta kirjoittaa edelleen. Kirjoittamisinnostuksensa hän on saanut aikoinaan Luigi Pirandellolta, joka oli Camillerien perhetuttava. Camilleri on syntyjään Sisilian Empedoclesta, joka on myös Montalbano-kirjojen Vigàta, kaupunki, jossa komissario asuu. Aivan kuten ihmiset tekevät matkoja Donna Leonin komissario Brunetti-kirjojen tapahtumapaikoille Venetsiaan, Montalbano-fanit matkustavat Empedocleen ja Girgentiin, joka taas on puolestaan kirjojen Montelusa. Näihin paikkoihin tehdään järjestettyjä kiertomatkojakin.

Ystäväni on oppinut Sisilian murteen lukemalla Camillerin kirjoja. Kyökki-italian hallinnalla siihen ei kyllä taivu. Minua lähinnä harmittaa, että Montalbanoja käännetään suomeksi niin hitaasti. Lohdutin ystävääni, että jos minulta kysyttäisiin nyt, mitä Italiasta tulee ensimmäiseksi mieleen, vastaisin heti: Montalbano!

Read Full Post »

Dekkareiden työnarkkarit

Olen usein ihmetellyt dekkareiden suurta suosiota. Lehtolaiset ja vastaavat pitävät jatkuvasti bestseller-listojen kärkipaikkoja hallussaan. Televisio pursuaa myös kaikenkarvaisia dekkarisarjoja. En jaksa katsoa tai lukea näitä, murha ei ole minusta hyvää viihdettä. Olen aina pitänyt enemmän elokuvista, joissa valmistellaan ryöstöä, terrori-iskua tai muuta tihutyötä.

Tämän hetken dekkareissa on muotia keskittyä poliisin arkisen työn ja rikostutkinnan eri vaiheiden realistisen tarkkaan kuvaamiseen. 50 vuotta sitten ihmiset olisivat pitkästyneet kuoliaaksi niitä lukiessaan ja katsoessaan. Ennen arvostettiin hyvin rakennettua draamaa ja taidokkaasti kirjoitettua dialogia. Hollywood-tuottajilla ja ihmisillä ylipäänsäkin oli silloin parempi maku ja arvostelukyky taiteen suhteen..

Nykydekkareiden viehätysvoima perustuu siihen, että ne kuvaavat tarkkasilmäisesti tämän päivän työelämää. Dekkareiden perinteinen päähenkilö on työhönsä vihkiytynyt työnarkomaani, jonka yksityiselämä on poikkeuksetta kuralla. Hänen elämänsisältönsä on vain ja ainoastaan työ. Tämä vetoaa tämän päivän tehotaloudessa eläviin ihmisiin, joilla elämä on samalla tavoin pelkkää työtä.

Dekkarit tuovat oravanpyörässä oleville ihmisille lohtua – tietoisuutta siitä, että maailmassa on muitakin yksinäisiä ja stressaantuneita. Samalla ne saattavat ikävällä tavalla myös pönkittää sairasta ja työkeskeistä elämäntapaamme. En pidä siitä!

Read Full Post »